Mainos
Mainos

Kotimaisen supersankarielokuvan ensi-ilta lähestyy – The Rasmus esittää Rendelin tunnuskappaleen

Uutuuselokuvassa kuullaan The Rasmuksen uutta musiikkia.

Perjantaina 22. syyskuuta 2017 ensi-iltansa saavan Jesse Haajan ohjaaman Rendel-supersankarielokuvan yhtenä tunnuskappaleena kuullaan The Rasmus -yhtyeen uusi kappale Wonderman.

Haaja ohjaa kappaleeseen myös Rendel-teemaisen musiikkivideon. Wonderwoman on mukana The Rasmuksen 6. lokakuuta 2017 julkaistavalta yhdeksänneltä studioalbumilta Dark Matters.

– Parikymmentä vuotta sitten, kun fanitin The Rasmusta paikallisessa Varkauden discossa Rendel-piirustukset repussani, en olisi uskonut että joskus kyseisen bändin musiikkia soi elokuvassani. Enkä todellakaan sitä, että pääsen ohjaamaan sen musiikkivideon, Haaja intoilee tiedotteessa.

Wonderman-kappale ja -musiikkivideo julkaistaan elokuvan ensi-iltaviikolla syyskuun lopulla.

Rendel-elokuva perustuu Jesse Haajan luomaan sarjakuvahahmoon, joka elää synkässä tulevaisuuden Suomessa taistellen pahamaineista rikosjärjestöä vastaan.

Rendeliä esittää Kris Gummerus. Elokuvan muissa rooleissa nähdään muun muassa Rami Rusinen, Renne Korppila, Matti Onnismaa, Alina Tomnikov, Aake Kalliala sekä Reino Nordin.

Katso Rendelin traileri artikkelin alussa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme