Mainos

Legendaarista Rokkaa näyttelevä Eero Aho: "Haastavinta oli päästä tuollaisen ihmisen pään sisään"

Näyttelijä Eero Aho syventyi Tuntemattoman sotilaan roolihenkilönsä Rokan rakentamiseen elokuvan kutsuvierasnäytöksessä.

Näyttelijä Eero Aho näyttelee Väinö LinnanTuntematon sotilas -romaaniin perustuvassa elokuvassa legendaarista hahmoa, alikersantti Antti Rokkaa. Mies kertoi vaativasta roolistaan torstaina 12. lokakuuta kutsuvieraille järjestetyssä Tuntematon sotilas -elokuvan ensi-iltagaalassa.

– Tämä on ollut hieno prosessi ja on hienoa päästä tekemään elokuva näin tärkeästä aiheesta, mikä varmasti koskettaa ihmisiä, Aho kuvaili.

Aho kertoi nähneensä itse elokuvan torstaina vasta ensimmäistä kertaa.

– Olin todella vaikuttunut myös itse elokuvasta. Haastavinta on ollut päästä tuollaisen ihmisen pään sisään. Miltä tuntuu olla sodassa? Niitä tuntemuksia yritin saada valkokankaalle. Se on ollut tietysti haastavaa, Aho kuvailee.

Tuntematon sotilas -elokuva saa ensi-iltansa 27. lokakuuta 2017.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot