Mainos
Mainos

Star Wars -näyttelijä palaa ikoniseen rooliin – edellisestä kerrasta yli 30 vuotta

Star Wars -saagan yhdeksännen osan ensimmäiset uudet näyttelijäkiinnitykset on julkistettu.

Katso yllä CNN:n uutisvideo ensimmäisistä uusista Tähtien sota -nimistä!

Billy Dee Williams on palaamassa yhdeksänteen Star Wars -elokuvaan. Williams esitti ensimmäisessä Star Wars -trilogiassa Harrison Fordin näyttelemän Han Solon ystävää Lando Calrissiania.

Williams on jatkanut Landon roolissa useissa videopeleissä ja animaatioissa. Viimeksi hänet nähtiin Tähtien sota -saagassa näyttelijänä vuoden 1983 elokuvassa Jedin paluu.

Keväällä ilmestyneessä Solo: A Star Wars Story -elokuvassa nuorta Landoa esitti Donald Glover. Williamsin lisäksi uuden trilogian ydinnäyttelijöiden ulkopuolelta elokuvaan on kiinnitetty The Americans -sarjan tähti Keri Russell.

81-vuotias Billy Dee Williams on nähty Star Wars -elokuvien lisäksi muun muassa Tim Burtonin ohjaamassa Batman-elokuvassa (1989). Williams nähtiin Harvey Dentin roolissa, mutta hän ei palannut hahmon saappaisiin enää, kun Dent nähtiin jälleen 1995 elokuvassa Batman Forever.

Toistaiseksi nimetön Star Wars -saagan yhdeksäs osa saa ensi-iltansa 20. joulukuuta 2019. The Force Awakens -elokuvan ohjannut J.J. Abrams palaa ohjaajaksi, lisäksi näyttelijät Daisey Ridley, John Boyega, Adam Driver ja Oscar Isaac nähdään jälleen seikkailemassa kaukaisessa galaxissa.

Elokuvassa nähdään todennäköisesti myös suomalaisväriä, sillä Joonas Suotamo esitti kahdessa aiemmassa elokuvassa Chewbaccaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme