Mainos

Huhut vellovat: iskikö 53-vuotias Brad Pitt parikymppisen kaunottaren?

Brad Pittin huhutaan seurustelevan itseään 32 vuotta nuoremman brittinäyttelijän kanssa. 

Yhdysvaltalaisten näyttelijöiden Brad Pittin ja Angelina Jolien ero viime vuonna kohahdutti maailmaa. Nyt 53-vuotias Pitt vaikuttaisi päässeen jaloilleen eron jäljiltä ja hänen huhutaan tapailevan 21-vuotiasta brittinäyttelijää Ella Purnellia.

Kuvista voi huomata, että Purnellissa ja Pittin entisessä vaimossa on melko paljon yhdennäköisyyttä. Nuori näyttelijätär itse asiassa muistuttaa Jolieta niin paljon, että hän näytteli elokuvassa Maleficent Pahatar nuorempaa versiota tämän roolihahmosta. 

Pittin kerrotaan olevan aivan haltioitunut Purnellista. Hän myös palkkasi kaunottaren tulevaan sarjaansa Sweetbitter. Tunteet vaikuttavat olevan molemminpuolisia.

– Ella on erittäin imarreltu kaikesta huomiosta, jota hän saa Bradilta. Hän on kertonut ystävilleen, että mies on aina ollut ykkösenä hänen julkkisihastuksistaan, sisäpiirin lähde kertoo.

Pittin entinen puoliso Jolie sen sijaan ei ole asiasta kovinkaan mielissään.  

– Angelina on raivoissaan Bradin kiinnostuksesta Ellaan ja siitä, että hänet palkattiin sarjaan. Hän inhoaa sitä, että Brad pelehtii ihmisen kanssa joka esitti teiniversiota hänestä elokuvassa. 

Jolie ei ole myöskään iloinen Pittin ja Purnellin 32 vuoden ikäerosta. Purnell on vain viisi vuotta vanhempi, kuin Pittin ja Jolien 16-vuotias poika Maddox.

Lähteen mukaan Pittin viehätys Purnelliin ei kuitenkaan ole vain fyysistä. 

– Hän on ihastunut Ellan virkeään, hauskaan olemukseen ja hänen vaikuttaviin näyttelijäntaitoihinsa. On vain ajan kysymys milloin Brad vie heidän suhteensa seuraavalle tasolle. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot