Mainos
Mainos

Johnny Depp hämmentävässä tilanteessa – fani esitteli härskiä lahjaa

Johnny Depp kohtasi alastoman yllätyksen antaessaan nimikirjoituksia Puolassa.

Suomessa vieraileen Johnny Deppin yhtye Hollywood Vampires jatkoi kiertuettaan Puolassa. Depp kuvattiin tervehtimässä fanejaan Varsovassa.

Hyvällä tuulella ollut Pirates of the Caribbean -tähti jakoi innolla nimikirjoituksia ja otti fanien kanssa selfieitä. Depp joutui myös kohtaamaan hieman vaivaannuttavan tilanteen, kun yksi faneista esitteli näyttelijästä alastonmaalausta.

Maalauksessa Depp istuu alastomana haarat levällään satamamaisemassa. Ei ole tiedossa allekirjoittiko Hollywood-tähti taideteosta.

Näyttelijä sai faninsa huolehtimaan muutama viikko sitten, kun hänet kuvattiin kolkon näköisenä Pietarissa. Kuvien tultua julki Deppin lähipiiriin kuuluva lähde vakuutti näyttelijän olevan täysin terveessä kunnossa. Uusissa, Puolassa otetuissa kuvissa Ihmeotukset-elokuvissakin nähtävä Depp näyttääkin huomattavasti pirteämmältä.

Depp esiintyi Helsingin Kaisaniemessä viime viikon sunnuntaina yhtyeensä kanssa. Superryhmässä on Deppin lisäksi rocklegenda Alice Cooper sekä Aerosmith-kitaristi Joe Perry.

Lähde: The Sun

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme