Mainos
Mainos

Muistatko Brendan Fraserin? Muumio-tähti kertoo ahdistelusta, joka ajoi masennukseen

Muumio-elokuvien tähti Brendan Fraser kertoo joutuneensa ahdistelun kohteeksi.

Ahdistelusyytöksille ei näy loppua Hollywoodissa. Nyt 2000-luvun alussa elokuvatähtenä loistanut Brendan Fraser kertoo joutuneensa kourinnan uhriksi vuonna 2003.

Fraserin mukaan Hollywood Foreign Press Associationnin (HFPA) silloinen puheenjohtaja Philip Berk tarttui miestä takamuksesta kiinni kaksikon tavatessa. HFPA vastaa muun muassa Golden Globes -palkintogaalan järjestämisestä. Fraser sanoo kaksikon kätellessä Berkin tarttuneen Fraserin käden sijaan tämän pakaraan.

– Hänen vasen kätensä kurotti ja tarttui minua takamuksesta. Yksi hänen sormistaan koski välilihaani, Fraser kertoi GQ-lehdelle.

Fraser tarttui Berin käteen ja siirsi sen syrjään. Tämän jälkeen näyttelijä kiiruhti tilaisuudesta pois.

– Minulla oli sairas olo. Tunsin itseni pikkulapseksi. Tuntui siltä, kuin kurkussani olisi ollut pala. Olin varma, että alan itkeä, näyttelijä jatkaa.

Fraserin mukaan hän kertoi tapahtuneesta silloiselle vaimolleen, mutta uskalsi avata suunsa julkisesti vasta nyt. Berk sanoo tapahtuneen olleen jotain aivan muuta. Entisen toimitusjohtajan mukaan hän nipisti Fraserin takapuolta pilailumielessä, eikä tarttunut tähän kourien.

Fraser kertoo tapahtuneen ajaneen näyttelijän masennukseen ja vaikuttaneen tämän uraan. HFPA sanoo tutkivansa tapausta, Berk on yhä järjestön jäsen.

Lähde: Time

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme