Mainos

Nyt on kuumaa! Rihanna kuherteli uima-altaalla ökyrikkaan hurmurin kanssa

Laulaja Rihanna on löytänyt vierelleen melkoisen hurmurin. Tähti nähtiin kuumissa tunnelmissa uuden rakkaansa rinnalla. 

Laulaja Rihannaa ei ole vähään aikaan nähty yhtä rakastuneena kuin nyt. Tähti on löytänyt vierelleen ökyrikkaan saudiarabialaisen businessmiehen Hassan Jameelin.

Pariskunta kuvattiin intiimeissä tunnelmissa brittilehti Daily Mailiin. Voit katsoa parin kuumat kuvat täältä. Kaksikko bongattiin uima-altaalta heidän Espanjan-lomallaan. 

Rihanna ja Jameel vaihtoivat intohimoisia suudelmia ja viihtyivät kaulakkain iltahämärässä. 

Hassan Jameelin tiedetään olevan todella varakas, sillä hänen perheensä omistaa yhden maailman suurimmista yrityksistä. Perheellä on oikeudet Toyota-ajoneuvojen jakeluun Saudi-Arabiassa.

Lähipiirin mukaan kaksikko on viettänyt paljon aikaa yhdessä ja tuntuvat olevan valtavan ihastuneita toisiinsa. 

Jameel on aikaisemmin yhdistetty huippumalli Naomi Campbelliin. Kaksikko bongattiin viime kesänä yhdessä Lontoosta. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot