Mainos

Sarah Jessica Parker vahvistaa ettei kolmatta Sinkkuelämää-elokuvaa tule: "Se on ohi"

Sarah Jessica Parkerin mukaan Sinkkuelämää ei palaa enää valkokankaille. 

Legendaarinen yhdysvaltalainen tv-sarja Sinkkuelämää ei saa kolmatta osaa elokuvan muodossa, kertoo Digital Spy. Näyttelijä Sarah Jessica Parker, joka esittää yhtä sarjan neljästä päähenkilöstä, on vahvistanut pettyneenä, ettei elokuvan tuotantoa aloiteta. Kolmatta osaa oli tarkoitus alkaa kuvata tänä syksynä. 

– Se on ohi...emme tule tekemään sitä. 

Parker kertoo, että kolmatta osaa varten oli luotu hauska, kaunis sekä iloinen tarina ja käsikirjoitus. 

– Pettymys ei ole pelkästään se, ettemme me saa kertoa uutta tarinaa ja saada kokea sitä itse, vaan enemmänkin yleisömme pettymys, jotka ovat niin kovasti halunneet uuden elokuvan.

Joulukuussa uutisoitiin, että uudesta elokuvasta oli tehty sopimus joka oli kaikkien pääosien esittäjien hyväksymä. Alkuvuodesta myös Parker oli ollut toiveikkaan oloinen kolmannen elokuvan suhteen.

Daily Mailin mukaan elokuvan tuotanto jäi alkutekijöihinsä toisen pääosan esittäjän, Kim Cattrallin vaatimusten takia. Cattrallin kerrotaan vaatineen elokuvan tuotantoyhtiöltä Warner Brosilta, että heidän on tuotettava myös hänen muutkin kehitteillä olevat elokuvaprojektinsa tai hän ei tule mukaan kolmanteen Sinkkuelämään. Warner Bros päätti, ettei elokuvaa tehdä ollenkaan.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot