Mainos
Mainos

Kuninkaallisten häiden selostuksesta nousi kohu Saksassa – sanavalinnoista rasismisyytöksiä

Katsojien mielestä saksalaiskanava ZDF:n selostus sai rasistisia piirteitä.

VIDEO: Piispa Michael Curryn tunteikas puhe yllätti yleisön

Prinssi Harry ja Meghan Markle avioituivat lauantaina 19. toukokuuta. Liiton kunniaksi kuningatar Elisabet myönsi parille arvonimet Sussexin herttua ja herttuatar.

Harryn ja yhdysvaltalaisen Meghanin häät olivat monella tapaa poikkeukselliset ja vihkiseremoniassa oli monikulttuurisia piirteitä.

Gospelkuoro tulkitsi popklassikon Stand by Me ja vain 19-vuotias sellisti Sheku Kanneh-Mason esiintyi häissä orkesterin säestämänä. Yksi seremonian kohokohdista oli Yhdysvaltain episkopaalisen kirkon johtaja Michael Curryn puhe.

Lämminhenkinen tilaisuus oli jotakin, mitä brittihovissa ei ollut ennen nähty ja iloinen tunnelma välittyi myös kotikatsomoihin. Häitä seurattiin myös Saksassa, missä seremonian välitti katsojille televisiokanava ZDF.

Seremonian selostus aiheutti hämmennystä katsojissa, sillä osan mielestä monikulttuuristen piirteiden kommentointi sai rasistisia piirteitä. Selostuksessa muun muassa kuvailtiin morsianta ja osaa vieraita eksoottisiksi.

– Tästä kaksikosta ei todennäköisesti tule koskaan kuningasta ja kuningatarta, joten heillä on varaa vähän eksoottisempaankin pariin, selostuksessa todettiin.

– Minusta tuntuu, että kuningatar sulkee toisen silmänsä Meghanin suhteen, selostuksessa spekuloitiin.

Myös herttuattaren äidin Doria Raglandin hiuksista keskusteltiin kyseenalaiseen sävyyn. Kun joku kysyi, onko Raglandilla rastat, vastaus kuului: ”Hänellä on kiharat hiukset, mutta ne ovat jollain tapaa suoristettu, samoin kuten Meghankin varmaan tekee jatkuvasti.”

ZDF:n mukaan lähetyksestä tuli niin ylistävää palautetta kuin kritiikkiäkin.

– Suhtaudumme katsojilta tulleeseen kritiikkiin vakavasti, kanavalta vakuutetaan.

Lähde: CNN

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme