Mainos
Mainos

Adele avautuu synnytyksen jälkeisesta masennuksesta: ”Luulin tehneeni elämäni huonoimman päätöksen”

Laulajatähti Adele paljastaa kärsineensä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

Adele synnytti esikoisensa ja ainakin vielä toistaiseksi ainokaisensa Angelon lokakuussa 2012. Hän sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen. 

– Olin täysin pakkomielteinen lapseni suhteen. Tunsin olevani tyystin epäpätevä ja uskoin tehneeni elämäni huonoimman päätöksen.

Adele kertoo, että masennus ja epävarmuus näkyi arjessa monin eri tavoin. Muutos parempaan tapahtui, kun hän ymmärsi ottaa aikaa vain itselleen. 

– Lopulta päätin, että annan itselleni iltapäivän tai vaikka kokonaisen viikon, jolloin teen mitä haluan ilman lastani. Ystäväni järkyttyi ja kysyi, että enkö pode huonoa omatuntoa. Sanoin, että toki, mutta oloni on vielä pahempi, jos jätän sen tekemättä. 

– Oman ajan ottaminen tekee sinusta lopulta vain paremman äidin. 

Laulajatähti paljastaa, että hän koki paineita perheen perustamisesta. 

– Minusta se, että ei hanki lapsia, on erittäin rohkeaa. Minä ja kaikki ystäväni koimme valtavaa painetta lapsen hankkimiseen, koska se on vain jotain, mitä aikuiset tekevät.

Adele myöntää pelkäävänsä synnytyksen jälkeistä masennusta niin paljon, että hän ei toistaiseksi uskalla hankkia lisää lapsia.

Lähde: Vanity Fair

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme