Mainos

Cheek lopettaa – ura päättyy suurkonserttiin Lahdessa

Cheekin ura huipentuu räppärin kotikaupungissa ensi elokuussa.

Hiphop-tähti Cheek eli Jare Tiihonen, 35, lopettaa uransa. Cheek kertoi uransa päättymisestä Helsingin keskustassa hotelli Kämpissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Räppäri lopettaa uransa kotikaupunkinsa Lahden Mäkimontussa lauantaina 25. elokuuta 2018 järjestettävään Valot sammuu -suurkonserttiin.

Cheekin jäähyväiskonsertin liput tulevat myyntiin tiistaina 21. marraskuuta 2017 kello 9.

– Jäädessäni tauolle loppuvuodesta 2014 mietin, olisiko minulla enää mitään annettavaa. En halua päätyä toistamaan itseäni artistina. Keksin ajatuksen viimeisestä trilogiasta, jonka kautta pystyisin vielä tarjoamaan enemmän kuin koskaan ennen. Olisi annettava kaikki, Cheek sanoo tiedotteessa.

– Elämäkerrallinen albumi, elämäkertakirja ja elämäkerrallinen elokuva: kolme eri taidemuotoa kertoisivat saman tarinan eri näkökulmista. Tammikuun 31. päivä trilogian viimeinen osa, Veljeni vartija -elokuva on valmis. Saaga on saatettu finaaliin. Olisi viimeisen konsertin aika.

Cheekin jäähyväiskonserttiin myydään runsaat 30 000 lippua. Uusi Cheek-single Enkelit julkaistaan huomenna 16. marraskuuta 2017.

Katso alla Cheek-aiheisia videoita.


Katsomo-video ei ole saatavilla









Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot