Mainos
Mainos

Ed Sheeranin henkivartijasta tuli valtava somehitti – julkaisee hervottomia kuvia ja naljailee supertähdelle

Muusikko Ed Sheeran on jäädä henkivartijansa somesäkenöinnin varjoon. 

Videolla artikkelin yläosassa Ed Sheeran kertoo uusimmasta albumistaan MTV:n haastattelussa. 

Ed Sheeranin henkivartija Kevin Myers liittyi satojen miljoonien ihmisten joukkoon ja loi itselleen Instagram-tilin lauantaina 7. huhtikuuta. 

Tilin suosio on ollut huima, sillä vajaassa parissa viikossa @securitykev-käyttäjälle on kertynyt 358 000 seuraajaa. Eikä suotta!

Myers käyttää Instagramia pilke silmäkulmassa ja on selvää, ettei hän ota työtään saati työnantajaansa turhan vakavasti. Myers julkaisee hervottomia kuvia, jotka hän kruunaa nokkelilla kuvateksteillä.

Kuvista voi päätellä ainakin sen, että kyseessä ei ole vain esimies ja alainen, vaan läheiset ystävät. Eräässä kuvassa Sheeran halaa Myersiä miehen katsellessa kaukaisuuteen. 

– Katson tulevaisuuteeni. Se näyttää kirkkaalta. Olemme rikkaita, hän kirjoittaa kuvan alla. 

Tilin suosio lähti entistäkin vauhdikkaampaan nousuun, kun siitä alettiin uutisoida ympäri maailman. Eilen tiistaina Myers julkaisi tilillään kuvan DailyMailin artikkelin otsikosta. 

– Shoutout niille, jotka tunsivat minut ennen kuuluisuutta! Mutta olen kuuluisa nyt, eli turhaan odotatte kuulevanne minusta. Minulla on uusia ystäviä ja he ovat rikkaita, mies veistelee. 


Toisessa kuvassa hän katselee jälleen kaukaisuuteen ja kertoo miettivänsä, kuinka paljon rahaa voi tehdä Instagram-tilillään. 


Eräässä kuvassa Myers seisoo tylsistyneen näköisenä taustalla, kun Sheeran jakaa nimikirjoituksia. Hän pitelee kädessään ostoskassia. 

– Kun muru vie sinut shoppailemaan, hän kirjoittaa kuvatekstissä. 


Tätä artikkelia kirjoittaessa Myersille kertyi 5000 seuraajaa lisää. Siihen, että hän pääsisi esimiehensä ohi, on kuitenkin vielä matkaa – Ed Sheeranilla on 21,6 miljoonaa seuraajaa. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme