Mainos
Mainos

Esa Eloranta erosi ja teki tunteistaan levyn: "Naiset uupuvat siihen, että heidän pitää olla aurinko elämässäni"

1980-luvulla menestyneestä Garbo-yhtyeestä tuttu laulaja Esa Eloranta puhuu Huomenta Suomen Retrovartti-osiossa uudesta levystään ja parisuhteen päättymisestä.

Soolourastaan sekä Garbo-yhtyeestä tuttu Esa Eloranta, 54, nähdään perjantaina aamulla Huomenta Suomen Retrovartissa. Samana päivänä julkaistaan Elorannan uusi soololevy Jotain ilmassa, joka on eroa käsittelevä teemalevy.

– Levyn tekeminen oli terapiaa. Laulujen tekeminen on aina ollut minulle sitä. Varsinkin kotioloissa olen aika tuppisuinen ihminen. Huono kommunikoimaan, Eloranta kertoo.

– Eroaminen on toki hirveän tavallista ihmisille, mutta kun on perhe ja lapsia, se on iso draama kuitenkin. Olen valinnut sen linjan, että teen rehellisiä lauluja. Se pitää minun kohdallani paikkansa.

Eloranta kuvailee itseään melankoliseksi ja synkähköksi ihmiseksi.

– Ihastun aina naisiin, jotka ovat pirteitä ja hymyilevät paljon. Koen olevani Johnny Cash -tyyppinen hahmo, joka kulkee kaulukset pystyssä pimeässä. Olen analysoinyt asian niin, että naiset uupuvat siihen, että heidän pitää olla aurinko elämässäni, laulaja toteaa.

Esa Elorannan ex-puoliso ei ole kommentoinut laulajan levyä vielä mitenkään.

– Olen antanut levyn kyllä hänelle. Tarkoitukseni oli tehdä kuulija- ja exä-ystävällinen levy. Jos siinä olisi kauheasti myrkyllisyyttä ja katkeruutta, en usko, että sitä jaksaisi kukaan kuunnella.

– Mutta en myöskään halunnut tehdä opasta upeaan eroon. En todellakaan nimittäin pysty antamaan vinkkejä parisuhteista tai erosta kenellekään. Minulla oli eron jälkeen niin paljon erilaisia tunteita ja halusin tehdä niistä lauluja. Ne löytyvät uudelta levyltäni.

Elorannan ensimmäinen single julkaistiin vuonna 1982 eli 36 vuotta sitten. Mies on keikkaillut vuosien saatossa muun muassa Bablon ja Edu Kettusen kanssa.

– On ihan ok, että minusta puhutaan retrona. Se kertoo siitä, että on pitkä ura takana. En suostu olemaan pelkästään Garbosta tuttu mies. Olen lauluntekijä, jolla on edelleen sanottavaa.

Esa Eloranta vieraana Huomenta Suomen Retrovartissa perjantaina 22. helmikuuta 2018.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme