Mainos

Kommentti: Pirteä Flow-lauantai lässähti Morrisseyn teurastusvideoihin

Ricky-Tick Big Band ja Julkinen Sana taikoi sateen pois M83:n, Chvrchesin ja Hercules & Love Affairin loihtimien tanssibileiden tieltä.

Totesin ystävälleni Morrisseyn erittäin mallikkaasti 15 000 henkeä vetävässä punaisessa jättiteltassa alkaneen Flow-keikan alkumetreillä kutakuinkin näin: "Tämä paikka tulee repeämään liitoksistaan, kun Everyday Is Like Sunday lähtee soimaan."

57-vuotiaan The Smiths -yhtyeen solistina tunnetuksi tulleen Steven Patrick Morrisseyn keikka alkoi nimittäin loistavasti: miehen soolotuotannon parhaimmistoon lukeutuvat Suedehead ja Alma Matters kuultiin heti keikan alussa.

Ja kyllä – Morrissey esitti keikan toiseksi viimeisenä numerona myös jo mainitun vuonna 1988 julkaistun Everyday Is Like Sunday -jättihittinsä, mutta Flow'n jättiteltta ei kuitenkaan revennyt liitoksistaan eikä yleisö ollut yhtä vellovaa euforista ihmismassaa, kuten ennakoin. 

Jo keikan alkupuolella kuullun Ganglord-kappaleen aikana keikan taustalla nähdyt videot rajusta poliisiväkivallasta saivat miettimään, että ehkä suurin hurmos koettiin jo keikan alkumetreillä.

Everyday Is Like Sunday soi kyllä uljaasti ennen keikan päätöksenä kuultua Irish Blood, English Heartia ja Morrissey itse tuntui olevan läpi keikan hyvässä vedossa. Tunnelman lässähtäminen johtui ainoasta keikalla kuullusta The Smiths -kappaleesta Meat Is Murder.

Mikä nimittäin tappaakaan tehokkaammin lauantain ja sunnuntain välisen yön riehakkaan juhlatunnelman kuin lavalla ja screeneiltä näytettävät videot eläinten tehotuotannosta nylkemisineen ja päiden katkomisineen? 

Näin vegaanina ja eläinten oikeuksien puolustajana tunnetun Morrisseyn livenä nyt neljättä kertaa ja Meat is Murderin taustavideot vyöryivät silmille toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla shokeeraavien videoiden jälkeen meni tovi toipua ja nyt toisellakin kerralla hymy hyytyi tehokkaasti.

Meat Is Murder on keikkatilanteessa kokemus, jonka jälkeen ei tee mieli syödä eikä juoda enää ikinä mitään, vaan olo on huono. Niiden videoiden jälkeen eivät paljon pyöri ajatuksissa jatkot eivätkä samppanjalasilliset. Ja niinpä heti perään kuultu Everyday Is Like Sunday ei tuntunut oikein miltään, vaan ajatuksissa pyöri vain pikainen kotiin pääseminen.

Sellainen Morrissey on – mies shokeeraa ja provosoi. Huomioarvo tärkeille asioille on valtava ja rasistisiksi tulkituista kommenteistaan taannoin otsikoihin noussut mies itse tietää sen enemmän kuin hyvin.

Flow-lauantain päätteeksi mieli olisi toki voinut olla iloisempikin kuin punaisesta jättiteltasta huonovointisen näköisinä ja itkuisina poistuvia ihmisiä seuratessa.

Flow-lauantaihin mahtui hymyn hyydyttäneen Morrissey-keikan lisäksi kuitenkin myös valtavan hyviä tanssibileitä ja paljon muuta. Alkuillasta esiintynyt, Tommy Lindgrenin, Palefacen ja Redraman tähdittämä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana sai hyväntuulisella jazz-hiphopillaan Helsingissä päivän aikana tihkuneen sateen katoamaan.

Brittiläinen Chvrches ja yhdysvaltalainen Hercules & Love Affair loihtivat elektronisemmat tanssibileet ja ranskalainen M83 veti punaisen jättiteltan ääriään myöten täyteen. Brittiläisen FKA Twigsin minimalistinen r&b olisi toiminut paremmin niissä kuuluisissa intiimeissä klubiolosuhteissa, mutta se kuulosti parhaimmillaan hyvin vaikuttavalta.


Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyneen Chvrchesin suurimmat hitit We Sink, Recover ja The Mother We Share saivat aikaan suurimmat reaktiot yleisössä. Pienemmässä mustassa teltassa esiintyneen Hercules & Love Affairin Blind on yksi 2000-luvun parhaita tanssipopkappaleita ja tuon kappaleen soidessa tuntui, että koko täyteen pakkautunut teltta tanssi iloisesti hitin tahtiin.

Lauantain kiinnostavimpiin hetkiin kuului myös PMMP:n taustapiruna ja Magenta Skycode -yhtyeen nokkamiehenä tunnetuksi tulleen Jori Sjöroosin uuden Rooxx-projektin ensimmäinen live-esiintyminen. Yhtye kuulosti lavalla tyylitietoiselta, mutta vielä hieman paikkaansa hakevalta. Lupaavalta Rooxx kuitenkin kuulosti.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot