Mainos

Kommentti: Timantteja ja turruttavaa täytettä – Arcade Fire ei lunasta odotuksia, mutta vuoden odotetuin indielevy toimii silti

Hittisinglet ovat Arcade Firen viidennen pitkäsoiton selkäranka.

Aviopari Win Butlerin, 37, ja Régine Chassagnen, 40, johtama kanadalainen Arcade Fire nousi maailman suurimpien indieyhtyeiden joukkoon heti debyyttilevyllään Funeral vuonna 2004.

Toinen albumi Neon Bible (2007) oli myös menestys. Se ei noussut esikoislevyn tasolle, vaikka puolet levystä on edelleen mahtavaa materiaalia. Singlet Keep the Car RunningNo Cars Go ja Intervention, Ocean of Noise – joka on ehkä Arcade Firen paras levytetty kappale tähän asti – sekä muutama muu laulu kannattelivat lopulta puuduttavaksi osoittautunutta levyä.


Kolmannella studioalbumillaan Arcade Fire iski jälleen kultasuoneen. Laulaja Win Butlerin ja hänen pikkuveljensä, multi-instrumentalisti Will Butlerin Teksasin Houstonissa sijaitsevassa lähiössä viettämän lapsuuden ympärille teemoittunut The Suburbs (2010) palkittiin muun muassa vuoden albumin Grammy-palkinnolla. 

The Suburbsin kiertueella Arcade Fire nähtiin myös ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran Suomessa, kun yhtye esiintyi Helsingin Senaatintorilla kesäkuussa 2010.

Neljännellä levyllään Arcade Fire tuntui sairastuneen mammuttitautiin. Reflektor-albumin (2013) nimikappaleella vieraili sittemmin edesmennyt David Bowie ja levyllä oli mittaa hurjat tunti ja 15 minuuttia. Nimibiisin ja muutaman muun kappaleen lisäksi (We ExistIt's Not Over) levy ei kestänyt kuuntelutoistoja vaan se kääntyi itseään vastaan jääden yhtyeen toistaiseksi heikoimmaksi albumiksi.


Yhtyeen viides studioalbumi peittoaa Reflektorin onneksi heittämällä. Everything Now julkaistiin tänään perjantaina 28. heinäkuuta 2017.

Albumilta ennakkoon julkaistut neljä singleä – Everything NowCreature ComfortSigns of Life ja Electric Blue – nostivat odotukset levyä kohtaan erittäin korkealle ja saivat uskomaan Arcade Firen löytäneen jälleen musiikkiinsa sen pidättelemättömyyden, vilpittömyyden sekä vastustamattoman innon ja tarttuvuuden, jonka myötä yhtyeeseen alun perin rakastui.

Nuo ehkä kohtuuttomatkin odotukset täyttyvät kyllä, mutta vain puoliksi.

Kolmentoista kappaleen (oikeammin levyllä on kymmenen kappaletta, jos kahden kappaleen reprise-versioita ei lasketa) mittaisen ja edeltäjäänsä 35 minuuttia lyhyemmän Everything Now'n kymmenestä kappaleesta viisi on timanttia, yksi perushyvä ja neljä täytettä, jonka olisi suonut löytyvän jostain aivan muualta.


Viides Arcade Fire -levy alkaa nimikappale Everything Now'n, Creature Comfortin ja Signs of Lifen muodostamalla hittiputkella, joka on yksi kovimpia levynaloituksia vuosikausiin.

Sitten taso notkahtaa. Ensimmäisillä kuunteluilla notkahdus ei tuntunut hittiputken nostatuksen jälkeen pahalta, mutta lukuisten kuuntelutoistojen jälkeen on myönnettävä, että notkahdus jakaa albumin kahtia.

Laskuhumalaisen The Clash -suodattamon läpi kulkeneilta sävellyksiltä kuulostavat Peter Pan ja Chemistry, tyhjänpäiväinen Infinite Content -runttaus sekä yleisvaisu Good God Damn tuntuvat b-puolikokoelman jämäkappaleilta, jotka on purkitettu baari-illan jälkeen studiossa, kun on ollut ylimääräistä aikaa.

Vaisun keskivaiheen jälkeen pelotti, että Everything Now jää Reflektorin tasolle, mutta lopussa albumi kuitenkin nousee vielä siivilleen.

Put Your Money on Me on perushyvä Arcade Fire -kappale, joka puksuttaa takuuvarmasti loppuunsa asti vieden levyn finaaliin, komeaan We Don't Deserve Love -balladiin.


Vuoden luultavasti odotetuin indierock-levy on siis kaksijakoinen. Huonoimmat hetket kuin jonkun toisen yhtyeen keskinkertaista huonommalta ja turruttavalta albumilta.

Everything Now'ta voi kuitenkin huoletta suositella kuunneltavaksi siksi, että albumin parhaat hetket ovat puhdasta timanttia.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot