Mainos

Lauri Ylönen teki biisiä toiselle artistille – pitikin kappaleen itsellään

The Rasmus -bändin solistina tunnettu Lauri Ylönen julkaisee lisää soolomateriaalia.

Lauri Ylönen on parhaillaan Suomessa piipahtamassa vietettyään lähes vuoden verran Amerikassa ja julkaisee tuliaisena uutta musiikkia.

Suomen kesästä nauttimisesta Lauri on julkaissut myös kuvan virallisella Facebook-tilillään.

– Vuosi Amerikassa on ollut paras juttu pitkään aikaan. Olen saanut uusia näkökulmia ja ulottuvuuksia sekä musiikissa että henkilökohtaisessa elämässäni. Rakastuin tähän biisiin niin paljon, että se oli saatava pihalle heti, Lauri kuvailee tiedotteessa.

Perjantaina julkaistavaa A New Day -kappaletta Lauri kirjoitti aluksi toiselle artistille, mutta kappale otti tekijänsä valtoihinsa siinä määrin että Lauri halusi lopulta viimeistellä kappaleen itselleen.

Sinkun tuottajana on toiminut huipputuottaja Lester Mendez, joka tunnetaan yhteistyöstään lukuisten tähtiartistien kanssa, mm. Shakira, Jessica Simpson, Nelly Furtado, Carlos Santana, Macy Gray ja Enrique Iglesias.

Sinkkujulkaisua vahvistaa perjantaina 7. elokuuta julkaistava lyriikkavideo. Ylösen ensimmäinen sooloalbumi New World julkaistiin vuonna 2011 ja siltä muistetaan muun muassa sinkut Heavy ja In The City.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot