Mainos
Mainos

Nyt on näyttävää! Saara Aalto palasi Hartwall Arenan lavalle

Laulajatähti Saara Aalto esiintyi Elämä lapselle -konsertissa Helsingissä. Edellisen kerran Aalto nähtiin Suomen suurimman sisäareenan lavalla keväällä 2017.

Katso yllä video Saara Aallon Elämä lapselle -esiintymisestä!

Suomea toukokuussa Portugalin pääkaupunki Lissabonissa järjestetyissä Eurovision laulukilpailuissa edustanut Saara Aalto nousi lavalle Elämä lapselle -konsertissa.

Aalto esitti Hartwall Arenalla euroviisukappaleensa Monsters sekä Wild Wild Wonderland -laulun.

Saara Aalto nousi edellisen kerran Hartwall Arenan lavalle huhtikuussa 2017. Tuolloin Aallolla oli areenalla oma konsertti.

Aalto nousi julkisuuteen vuonna 2007 sijoituttuaan kärkijoukkoon Talent Suomi -kilpailussa. Vuonna 2011 Aalto sijoittui Suomen euroviisukarsinnoissa toiseksi, samoin myös The Voice of Finland -laulukilpailussa vuonna 2012 sekä Uuden Musiikin Kilpailussa (Suomen euroviisukarsinnoissa) ja Brittien The X Factor -kilpailussa vuonna 2016.

X-Factorin jälkeen Aalto solmi kaksi levytyssopimusta. Vuonna 2017 laulaja solmi uuden sopimuksen Warnerin kanssa. Syksyllä 2017 julkistettiin Aallon edustavan Suomea euroviisuissa ilman karsintoja.

Yleisö äänesti laulajan edustuskappaleeksi Monsters-laulun.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme