Mainos

Ringa Ropo muistelee lyhyeksi jäänyttä levytysuraansa: "Me tehtiin se ennen Matti Nykästä"

Aivan kaikki eivät muista, että entinen huippu-urheilija Ringa Ropo on myös entinen levylaulaja. Onneksi on YouTube.

Ringa Ropo pitää edelleen hallussaan naisten pituushypyn Suomen ennätystä vuodelta 1990. Samana vuonna hän teki muutakin historiallista: levytti Juokse pois -kappaleen yhdessä pikajuoksija Tuija Helanderin kanssa. Kappale ei ole jäänyt unholaan.

– Hahhahahhaa, MTV:n studiolla vielä tehtiin se äänitys... voi luoja, Ropo pyrskähtää, kun häneltä kysyy kappaleesta.

Ropo, Helander ja lapsikuoro laulavat erittäin tarttuvassa kappaleessa muun muassa näin: "Juokse pois, kuin palais maa, itsestäsi irti kaikkesi kun kerran saisit. Huipputuloksen vain tehdä voi, sydämen jos sävel soi, se että tsemppihän on taistelua henkien."

– Me tehtiin levy ennen Matti Nykästä, siitä olen tosi ylpeä.


Nopealla googlauksella käy ilmi, että kappale herättää ristiriitaisia tunteita, sillä se on mainittu muun muassa "Maailman huonoimmat levyt" ja "Ysäripopin parhaat" -listauksissa.

– Aina joskus joku onneton soittaa sitä radiossakin, kun tulee Gramex-maksuja (tekijänoikeusmaksut). 

Ringa Ropo ihmettelee myös kappaleen saamaa YouTube-suosiota. Kun hän kuulee, että suosituimmalla julkaisulla on yli 80 000 klikkausta, hän hämmästyy entisestään.

– Ai niin paljon! Hirveästi, huikeaa!

Huolimatta biisin jonkinlaisesta kulttimaineesta, ei Ringa Ropo aio enää levyttää.

– Erinäisissä illanistujaisissa joku ottaa aina sen esille. Tämän vuoden puolella olen biisiä viimeksi kuunnellut. 

– Ei varmasti kukaan enää halua minua laulamaan, Ropo nauraa.

Hän kertoo lapsiensakin saavan palautetta levytyksestä.

– Monesti lasten koulukavereista joku on hiffannut, että "teidän äiti on tehnyt levyn" ja sitten ne löytävät YouTubesta myös Rexonan suihkumainoksen (jossa Ropo esiintyy), ja lapset kysyivät: "Äiti ooksä tämmöstäkin mennyt tekemään?".

Ringa Ropo muistelee tempausta lämmöllä.

– Se on ehdottomasti kunnia-asia. Meillä riitti pokkaa tehdä se, ja se on aika mageeta. Olen kyllä saanut kovaa kommenttia lapsilta – niiden mielestä se oli pikkusen...hmmm... heikko.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot