Mainos

Rocktähti Chris Cornell on kuollut

Laulajan edustaja vahvistaa uutisen uutistoimisto AP:lle.

Soundgarden-yhtyeen keulakuvana maailmanmaineeseen noussut laulaja Chris Cornell on kuollut. Cornell oli kuollessaan 52-vuotias.

Laulajan edustaja Brian Bumbery vahvistaa uutisen uutistoimisto AP:lle. Soundgardenin kanssa kiertueella ollut Cornell kuoli keskiviikkoiltana Detroitissa.

Bumbery kertoo Cornellin kuoleman olleen äkillinen ja yllättävä. Edustajan mukaan Cornellin vaimo ja perhe ovat järkyttyneitä laulajan kuolemasta.

Tarkempaa tietoa kuolinsyystä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Chris Cornell oli 1990-luvun alussa Nirvanan ja Pearl Jamin vanavedessä jättisuosioon nousseen grunge-yhtye Soundgardenin laulaja ja nokkamies. Soundgardenin hajottua vuonna 1997 hän lähti soolouralle ja 2000-luvun alkuvuosina Cornell oli mukana kolme studioalbumia julkaisseessa Audioslave-yhtyeessä.

Cornellin soolouran suurin hitti on vuonna 2007 julkaistu You Know My Name, joka oli James Bond -elokuva Casino Royalen tunnuskappale.

Vuonna 2010 Soundgarden aktivoitui ja julkaisi uuden studioalbumin vuonna 2012. Cornell julkaisi viimeiseksi jääneen sooloalbuminsa Higher Truth vuonna 2015. Miehen uusin single The Promise julkaistiin maaliskuussa.

Suomessa Chris Cornell esiintyi viimeisen kerran loppuunmyydyssä Finlandia-talossa maaliskuussa 2016.

Katso alla musiikkivideoita, joista Chris Cornell muistetaan.






Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot