Mainos
Mainos

Saara Aallon ensimmäinen kappale-ehdokas euroviisuihin julki: "Olen koko viime vuoden käynyt läpi omaa pelkoa hyväksymisestä"

Laulaja Saara Aallon ensimmäinen UMK18-kilpailukappale ja sen musiikkivideo on julkaistu. Aallon ensimmäisen kilpailukappaleen nimi on Monsters.

Tiedotteessa Aalto kiteyttää kappaleen ydinviestin, jonka mukaan Aalto ei anna pään sisäisten demonien tehdä päätöksiä, vaan hän tekee ne itse ja on vahva.

– Olen koko viime vuoden käynyt läpi omaa pelkoa hyväksymisestä. Hyväksytäänkö minua sellaisena kuin olen? Aalto kertoo kappaleen synnystä. 

Aalto on säveltänyt ja sanoittanut kappaleen yhdessä Linnea Debinin, Joy Debinin ja Ki Fitzgeraldin kanssa. Kappaleen on tuottanut The Family, joka on tehnyt muun muassa Måns Zelmerlövin viisuvoittajabiisin Heroes.

Monsters-kappaleen lavashow nähdään ensimmäistä kertaa 3. maaliskuuta Ylen suorassa lähetyksessä. Kappale on yksi kolmesta vaihtoehdosta Aallon euroviisukappaleeksi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme