Mainos

Roope Salminen julkisuudesta: "Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön"

Näyttelijä ja muusikko Roope Salminen ruotii julkisuutta. Mies tietää, että julkisuus tuo mukanaan myös varjopuolensa. 

Monta vuotta julkisuuden valokeilassa paistatellut Roope Salminen on saanut nähdä uransa aikana myös julkisuuden varjopuolet. Entisen Miss Suomen Sara Siepin kanssa seurustelevan Salmisen elämää on ruodittu monet kerrat lehtien palstoilla.

– Jos naama tuijottaa kaupan lehtihyllyssä, olen kyllä tietoinen huhuista. En ole täysin pimennossa elänyt, Salminen kuittaa. 

Hyvät tai huonot huhut eivät Salmista hetkauta. Hän luottaa kuulijakuntansa lukutaitoon ja uskoo, että ihmiset osaavat päätellä, mitkä jutut pitävät paikkansa.

– Se, että on puheiden kohteena, kuuluu tähän ammattiin. En ole siitä koskaan valittanut enkä myöskään aio valittaa.

– Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, Salminen jatkaa.

Salminen tiedostaa, että hänen uravalintansa tuo mukanaan myös varjopuolensa. Fanit eivät kuitenkaan anna palautetta tai kysele hänen elämästään esimerkiksi sosiaalisen median kautta.

Salminen uskoo, että fanit ovat kiinnostuneita hänen tekemisistään, eivät huhuista. 

– Ihmiset joko pitävät työstäni tai eivät pidä ja pitävät musiikistani tai eivät pidä. En ole onneksi huhuista joutunut kenenkään kanssa jauhamaan, Salminen painottaa. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot