Mainos
Mainos

Rock-tähti ja näyttelijä Olavi Uusivirta on kieltäytynyt kymmenistä tv-juontotöistä – "Ei kannata soittaa enää koskaan"

Laulaja ja näyttelijä Olavi Uusivirta kertoo MTV:n pitkässä erikoishaastattelussa muun muassa kieltäytyvänsä kategorisesti tv-töistä ja tähtäävänsä yhtyeensä kanssa Suomen parhaaksi livebändiksi.

On lokakuun loppu vuonna 2017. Ulkona vihmoo vettä ja on syksyisen harmaata. Olavi Uusivirta istuu Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Erottajan paloaseman tornin portaikon ikkunasyvennyksessä.

Näyttelijä ja laulaja virittää Martin-merkkistä akustista kitaraansa. Tyylikkääseen harmaaseen pikkutakkiin pukeutunut mies laulaa Ikuiset lapset -albuminsa (2014) päätöskappaleen Paperisiivet itseään kitaralla säestäen. Kolme kertaa.

Kun esitys on taltioitu eri kulmista ja valokuvat ulkona paloaseman tornin huipulla otettu, on aika siirtyä läheisen hotellin kahvilaan puhumaan elämästä.


Olavi Uusivirran elämä alkoi Helsingissä, vuoden 1983 heinäkuussa. Uusivirta on helsinkiläinen jo monennessa polvessa, mutta miehellä on juuria myös Itä-Suomessa.

– Minulla on sukujuuria Helsingissä, mutta äidin isän puolelta myös Viipurissa ja isän äidin puolelta taas Tuupovaarassa Pohjois-Karjalassa. Karjalaisuus ja stadilaisuus ovat siis limittyneet, Uusivirta kertoo.

Uusivirta käy Itä-Suomessa keikkamatkoilla, mutta läheistä sukua hänellä ei enää Pohjois-Karjalassa ole. Miehen lähisuku on hyvin pieni ja se on keskittynyt pääkaupunkiseudulle.

Ennen Olavin peruskoulutaipaleen alkua Uusivirran perhe muutti läntiselle Uudellemaalle.

– Kun olin pieni lapsi, asuimme neljä vuotta Kotkassa, josta muutimme äitini työn perässä Karkkilaan. Kun aloitin yläasteen vuonna 1996, muutimme takaisin Helsinkiin, jossa olen asunut nyt sitten jo 21 vuotta, Uusivirta sanoo.

KUKA?

  • Muusikko ja näyttelijä Olavi Uusivirta, 34.
  • Syntyi 28. heinäkuuta 1983 Helsingissä.
  • Asuu perheensä kanssa Helsingissä. Asunut lapsuudessaan myös Kotkassa ja Karkkilassa.
  • Kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Kallion ilmaisutaidon lukiosta vuonna 2002.
  • Valmistui Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön koulutusohjelmasta keväällä 2012.
  • Julkaissut seitsemän studioalbumia, yhden kokoelmalevyn ja yhden livealbumin.
  • Tunnettuja kappaleita: On niin helppoo olla onnellinen, Nukketalo palaa, Nuori ja kaunis (duetto ruotsinsuomalaisen laulajan Anna Järvisen kanssa), Kauneus sekoittaa mun pään, Ollaanko tämä kesä näin?, Tanssit vaikka et osaa.
  • Näytellyt muun muassa elokuvissa Viulisti (2018), Onnenonkija (2016), Miss Farkku-Suomi (2012), Kielletty hedelmä (2009), Ganes (2007) ja Keisarikunta (2004), Suomen Kansallisteatterissa sekä Ylen suurtuotannossa Presidentti (2017).
  • Naimisissa näyttelijä Saara Kotkaniemen kanssa. Parilla on vuonna 2014 syntynyt tytär.

– Ala-asteaikoina olin kiinnostunut erityyppisistä taiteenaloista. Kävin kuvataidekerhossa, olin tosi kiinnostunut piirtämisestä ja maalaamisesta. Samaan aikaan kävin kitara- ja pianotunneilla sekä äitini Karkkilan työväenopistossa pitämässä näytelmäkerhossa.

"Se jätti muistijäljen 12-vuotiaaseen Olaviin"

Vuonna 1995 Olavi Uusivirta täytti 12 vuotta. Hän muistelee kokeneensa tuolloin jonkinlaisen herätyksen populaarikulttuuriin ikonisten brittipop-levyjen sekä muutaman vähän rankemman musiikin pitkäsoiton myötä.

Vaikutuksen tekivät muun muassa Oasisin (What’s the Story) Morning Glory?, Blurin The Great Escape, Pulpin Different Class, The Smashing Pumpkinsin Mellon Collie and the Infinite Sadness ja Faith No Moren King For a Day, Fool For a Lifetime.

– Samana vuonna sain myös ensimmäisen festivaalikokemukseni. Juhannuksena 1995 menimme faijan kanssa Helsingissä Mustikkamaan juhannusfestivaaleille, jossa esiintyi Ismo Alanko yhtyeineen. Taiteilijaelämää-albumi oli juuri ilmestynyt ja näin keikan eturivistä. Aika tajunnanräjäyttävä kokemus, Uusivirta muistelee lähes 23 vuoden takaista kesää.

– Se oli ehkä yksi käänteentekevä hetki oman uravalinnan kannalta. Se jätti muistijäljen 12-vuotiaaseen Olaviin. Mietin, että tuolla lavalla olisi joskus aika siistiä olla.

Olavi Uusivirran isä lähti poikansa kanssa rock-festivaaleille myös vuotta myöhemmin.

– Menimme Ruisrockiin kesällä 1996. Siellä esiintyivät muun muassa Red Hot Chili Peppers, Rage Against The Machine, Neil Young, Pulp ja Blur. Kesällä 1997 menimme faijan kanssa Roskilden festivaaleille Tanskaan. Vuonna 1998 pääsin Roskildeen ensimmäistä kertaa ilman faijaa.

– Roskildessa tapahtui myös ensimmäinen kosketukseni crowdsurfingiin. Olin siihen aikaan aika pieni jäppinen ja crowdsurfing oli itse asiassa kätevin tapa liikkua festareilla eteenpäin. Jos juuri oli alkanut esimerkiksi The Smashing Pumpkinsin keikka ja olin 200 metrin päässä lavasta, niin sitten saattoi vain sanoa vierustovereille, että nostakaa minut ylös. Se kuului asiaan siellä.

"Olen perinyt musikaalisuuden äidiltäni"

Uusivirran isällä on ollut ilmeisen iso vaikutus laulajan musiikki-innostukseen.

– Faijani on vanhemmistani se, jolla ei ole yhtään niin sanottua sävelkorvaa. Luulen, että olen perinyt musikaalisuuteni äidiltäni, joka on aina tykännyt kovasti laulaa ja jolla on tosi kaunis, heleä ääni. Olemme itse asiassa joskus tehneetkin ihan harrastusmielessä jotain kimppabiisejä. Yleensä mutsin pyöreiden vuosien yhteydessä olemme niitä taltioineet jollekin kokoelmalle, Uusivirta kertoo.

– Isäni oli aikoinaan paikalla jo ihan ensimmäisissä Ruisrockeissa 16–17-vuotiaana. Hän on aina diggaillut festaritunnelmaa. Kun keikkailemme juuri esimerkiksi Ruisrockissa ja muilla isoilla kesäfestivaaleilla, faija on aina heti ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa roudariksi tai kiertuemanageriksi, Olavi naurahtaa.

Olavi Uusivirran vanhemmat eivät ole siis ainakaan paheksuneet poikansa harrastus- ja ammattivalintoja.

– Valintojani ei ole missään vaiheessa kyseenalaistettu. Siitä täytyy olla kiitollinen vanhemmilleni.


Uusivirran perhe muutti takaisin Helsinkiin vuonna 1996. Varhaisteini-ikäinen Olavi aloitti peruskoulun yläasteen Kruununhaan yläasteen musiikkiluokalla. Hän muistelee olleensa teininä hieman pikkuvanha.

– Kun muutimme Karkkilasta Helsinkiin, kaveripiirissäni tapahtui aika iso muutos. Se muuttui oikeastaan ihan sataprosenttisesti. Karkkilan kaverit jäivät Karkkilaan ja Helsingissä syntyi täysin uusi kaveripiiri. Muuton myötä kuvataideharrastus jäi täysin, Uusivirta kertoo.

"Siinä oli tavallaan kyse huijauksesta"

Musiikki valtasi alaa Olavin elämässä. Rummut olivat nuoren miehen pääinstrumentti.

– Syntyi sellainen muusikkojengi, jonka kanssa syntyivät ensimmäiset bändiviritelmät. Yläasteen lopulla innostuin ensimmäisen kerran laulamisesta. Meillä oli cover-bändi, jossa lauloin ja jolla oli aika paljon keikkoja.

– Siihen liittyi ehkä se, että äänenmurros oli tapahtunut. Innostuin Rauli Badding Somerjoesta, Unto Monosesta ja muusta vanhasta kotimaisesta iskelmästä. Lukioaikana aloin nähdä mahdollisena sen ajatuksen, että voisin kirjoittaa omia lauluja. Serkkuni Jiri Kuronen oli siinä liikkeellepaneva voima.

Olavi Uusivirta mietti hakevansa musiikkipainotteiseen Sibelius-lukioon, mutta päätyi lopulta laaja-alaisemmalta tuntuneeseen Kallion ilmaisutaidon lukioon.

Uusivirran serkku Jiri, joka soitti myöhemmin pitkään Olavin yhtyeessä, oli tehnyt kappaleita, joihin hän tarvitsi tekstejä. Kuronen pyysi Olavia kokeilemaan sanoittamista.

– Sen jälkeen päädyin lopulta kokeilemaan myös säveltämistä. Juuri lukioaikoina kirjoitin ensimmäisen oman kappaleeni. Jiri-serkku ehdotti muutamia muusikoita bändiin, jota minulle oltiin kasaamassa. Basisti Jaakko Kämäräinen itse asiassa päätyi jo silloin bändiini.

– Teimme kahden biisin demon, jossa oli kyse tavallaan huijauksesta. Miksaaja Mikko Raita sai sen kuulostamaan niin hyvältä, että levy-yhtiöt olivat valmiita julkaisemaan sen saman tien. Siinä mielessä kyse oli huijauksesta, että ne olivat ensimmäiset kappaleeni enkä ollut millään tapaa valmis laulaja vaan vasta-alkaja. Se muotti sai sen kuulostamaan valmiimmalta kuin mitä se oli.


Keväällä 2002 Olavi Uusivirta valmistui ylioppilaaksi ja allekirjoitti levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa.

– Olin vasta innostunut laulunkirjoittamisesta. En ollut valmis esimerkiksi astumaan esiintymislavoille musiikkini kanssa. Tein myös aivan liian vaikeita kappaleita itselleni, hän naurahtaa.

OLAVI UUSIVIRRAN DISKOGRAFIA

Studioalbumit:
Nuoruustango (2003)
Me ei kuolla koskaan (2005)
Minä olen hullu (2008)
Preeria (2010)
Elvis istuu oikealla (2012)
Ikuiset lapset (2014)
Olavi (2016)

Kokoelmalevyt:
27 suosikkia (2013)

Livealbumit:
Olavi elää! (2017)

– Levydiili allekirjoitettiin abikeväänä. Koulunkäynti ei kauheasti kiinnostanut enää siinä kohtaa. Muistan, kun neuvottelin Kallion lukion kellareissa levy-yhtiöiden kanssa. Olin jo silloin tosi tarkka sopimuksista. Haluan kannustaa nuoria muusikoita ja artisteja siihen, että mihin tahansa ei kannata laittaa nimeään. Apua ja neuvoja saa esimerkiksi Muusikkojen liitosta.

Debyyttialbumi Nuoruustango julkaistiin vuonna 2003.

– Jälkikäteen ajateltuna levy-yhtiön puolelta olisi ollut suurta viisautta jatkaa sitä kehittelyä vielä jonkin aikaa. Ensimmäinen albumi näyttäytyy minulle jälkeenpäin pastissikokoelmalta ja tyylilajikokeilujen kavalkadina, Uusivirta toteaa.

– Se mikä debyyttilevyssä oli hyvää, oli se, että ainakin tuli aloitettua se musan tekeminen. Tultua kaapista ulos sen kanssa.

Vastareaktio puhkikulumisen pelolle

Toinen levy, kultalevyrajan myynnillään ylittänyt Me ei kuolla koskaan julkaistiin vuonna 2005.

– Levyn nimibiisi ja On niin helppoo olla onnellinen olivat ensimmäiset isot radiohittini. Urani käynnistyi tavallaan kunnolla toisen levyn myötä. Siinä kohtaa minulle tuli tavallaan krapula sen kanssa. Ajattelin, että biisit soivat liikaa radioissa, ne soitetaan puhki ja kaikki uskottavuus menee, Uusivirta muistelee.

– Kolmas levyni Minä olen hullu (2008) oli taas taiteellisesti iso harppaus eteenpäin. Se oli melkeinpä indie-levy verrattuna Me ei kuolla koskaan -albumiin. Se oli vastareaktio siihen, tumma ja sisäänpäinkääntynyt levy, joka on kyllä kestänyt aikaa. Oikeastaan jokaista sen kappaletta tulee soitettua edelleen keikoilla.


Uusivirta kutsuu kolmatta albumiaan kaupalliseksi itsemurhaksi.

– Sitä levyä ei voinut nähdä ainakaan levy-yhtiön tuotteena, vaan omaehtoisen työn tuloksena. Sama linja jatkui Preeria-levyllä (2010). Sillä levyllä alkoi kuulua 1980-luvun vaikutus. Mukaan tuli analogisyntikoita. Niihin aikoihin alkoi tuntua siltä, että sellainen synkistely alkoi tuntua tympeältä. Valoisempien laulujen kirjoittaminen alkoi tuntua luontevalta, laulaja toteaa.

– Kun aloimme työskennellä Elvis istuu oikealla -levyn (2012) parissa, halusimme, että mukaan ei tule yhtään analogisyntikoita, vaan levystä tulee folkahtavampi ja orgaanisempi.

Olavi halusi, että musiikki alkaisi avautua enemmän ulospäin sen sijaan, että se olisi introverttiä.

– Samaan aikaan alkoi ensimmäistä kertaa vituttaa se, että salit olivat puolillaan. Livesuosio polki paikoillaan.

Laulajalle syntyi tuolloin ensimmäistä kertaa polte, että hän haluaa vielä täyttää keikkapaikat.

Tavoitteena olla Suomen paras livebändi

Olavi Uusivirran yhtye on pysynyt nykymuodossaan noin viisi vuotta: laulajan itsensä lisäksi yhtyeessä vaikuttavat kitaristi Timo Kämäräinen, basisti Jaakko Kämäräinen ja rumpali Olli Krogerus.

– Musiikki ja meininki muuttui bändin tiivistymisen myötä primitiivisemmäksi. Ensimmäistä kertaa bändissä oli vain rummut, basso ja kitara. Ei ollut enää kerroksia kerrosten päällä. Niin syntyi Ikuiset lapset -levy (2014). Uusin Olavi-albumi (2016) oli luonteva jatkumo sille.

Uusivirran yhtye asetti itselleen laulajan hulluksi kuvaileman tavoitteen.

– Halusimme olla Suomen paras livebändi. Olihan se absurdi tavoite, mutta kun rima on korkealla, saattaa osua ainakin sinnepäin. Halusimme keikkojemme olevan yleisölle niin suuria elämyksiä, että paikalla olleet haluavat tulla uudelleen keikallemme ja tuoda pari ystäväänsä mukanaan. Että sana lähtee leviämään ja yleisön on pakko tulla samaan paikkaan seuraavan kerran, kun sinne tulemme. Niin on ainakin osittain käynyt, Uusivirta toteaa.

Olavi Uusivirta kiertää yhtyeineen ympäri Suomea maalis-, huhti- ja toukokuun aikana. Uusivirran ajantasainen keikkakalenteri löytyy täältä.

Uusivirta, Kämäräinen, Krogerus ja Kämäräinen ovat tehneet myös päätöksen siitä, että he eivät lähde seurailemaan niin sanottua päivän soundia.

– Jos laittaa Spotifyn top 50 -listan soimaan, sieltä kuuluu se tietty päivän soundi. Minulle on tärkeämpää tehdä musiikkia, joka on relevanttia vielä 30 vuoden päästä. Ajattelen laajempaa perspektiiviä. Jos suuri osa suosituimmasta musiikista on sitä päivän soundia, niin väistämättä ihmiset kyllästyvät siihen jossain vaiheessa. Samaan aikaan on tilausta myös jollekin aivan muulle.

Olavi Uusivirta on harrastanut jo aiemmin mainittua niin sanottua yleisösurffausta viime vuosina omilla keikoillaan.

– Omilla keikoilla se (yleisösurffaaminen) on ollut tavallaan muistuma niihin Roskilde-aikoihin. Siitä on tullut yleisökontaktin muoto, ikään kuin joukkoakrobatiaa. Yleisön ja esiintyjän välisen rajan rikkominen on kiehtonut minua. Niin, että artisti ei ole jossain omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, vaan että se tila on yhtä, Uusivirta pohtii.

– Artistin tehtävä on saada energia liikkeelle, mutta pyrin siihen, että sitä saa myös yleisöstä takaisin. Ajattelen, että esiintymisessä on kyse energian siirtämisestä puolin ja toisin.

Häpeän korkea kynnys

Uusivirralle on kehittynyt vuosien saatossa tiettyjä esiintymisrituaaleja.

– Niillä pyrkii vapauttamaan sitä energiaa. Yksi rituaali on paidan riisuminen. Siihen on käytännöllinen syy, sillä paita kastuu, mutta siihen liittyy myös häpeän kynnyksen ylittäminen, vaikka ei olisikaan ollut varsinaisesti "salil’ eka, salil’ vika". Vaihtoehtoinen mieskuva ansaitsee myös tulla nähdyksi. Tuolla rituaalilla Uusivirta myös niin sanotusti murtaa jään.

– Sen jälkeen yleisön ei tarvitse enää jännittää mitään. Esiintyjä vapautuu ja yleisö vapautuu, kun on ikään kuin menettänyt kaiken eikä voi enää menettää mitään.

Laulaja sanoo, että häpeän kynnyksen ylitettyään saavuttaa tietynlaisen aristokraattisen tilan, jossa voi tavallaan tehdä mitä tahansa.

– Ennen olin ylianalyyttinen oman esiintymisen suhteen. Tein töitä sen eteen, että pääsin sen yli. Siinä meni monta vuotta, että esiintyminen alkoi tuntua luontevalta. Viimeiset viisi vuotta on tuntunut siltä. Olen keikkaillut aktiivisesti 15 vuotta ja ainakin kymmenen vuotta meni harjoitellessa.


Olavi Uusivirran keikoilla on sattunut ja tapahtunut monenlaista. Vuonna 2015 Ruisrockin keikalta Olavi puolestaan kaapattiin omiin polttareihinsa keikan ollessa loppusuoralla.

– Polttareita en osannut aavistaa kyllä yhtään! Jälkikäteen tuli ilmi, että koko Ruisrockin henkilökunta oli tietoinen asiasta. Se oli unohtumaton kokemus ja absurdi fiilis. Erikoista oli myös se, että minulla oli samana iltana toinen keikka, Kingston Wall -yhtyeen tribuuttikokoonpanon solistina. Polttariporukka oli pyhästi luvannut, että Uusivirta pidetään pelikuntoisena siihen asti. Se onnistui kyllä, Olavi nauraa.

Kesällä 2014 kristillisdemokraattinen joensuulaispoliitikko pahoitti mielensä Uusivirran suudeltua avoimesti lavalla yhtyeensä miespuolisia jäseniä.

– Ilosaarirockissa noussut kohu oli kyllä kaikessa absurdiudessaan myös hyvin viihdyttävä tapaus. Kyseinen poliitikko aina kerran vuodessa pahoittaa mielensä nuorison turmeltuneisuudesta ja siveettömyydestä. Se suudelma ei ollut mitenkään suunniteltu tapaus. Tilanne vain vei mukanaan. Joensuu on rakkauden kaupunki.

Laulajan käännekohtia näyttelijän uralla

Olavi Uusivirta on monilahjakkuus. Hän on rock-tähti ja näyttelijä. Syksyllä 2017 hän oli mukana poikkitaiteellisessa tanssiteoksessa Sinusta tulee koivu.

– Yksi näyttelijänurani iso käännekohta oli vuoden 1994 eduskuntavaalien alla äitini Karkkilan työväenopistossa pitämässä näytelmäkerhossa esittämämme poliittinen satiiri, jossa näyttelin Martti Ahtisaaren roolin. Roolihahmoni nimi oli Sahtivaari, jolla oli helvetisti tyynyjä paidan alla, koska 11-vuotiaana painoin vain noin 25 kiloa, Uusivirta muistelee.

– Toinen käännekohta oli varmaan Kallion ilmaisutaidon lukiossa käymäni näytelmäilmaisun kurssit.

Samaan aikaan, kun Uusivirta valmisteli ensimmäistä levyään vuonna 2003, hän pyrki myös Teatterikorkeakouluun. Olavi pääsi pääsykokeissa kolmanteen vaiheeseen, mutta ei päässyt sisään kouluun.

Muutaman vuoden ajan musiikki vei miestä mukanaan, mutta vuonna 2005 hän pyrki uudelleen Teatterikorkeakouluun ja pääsi pääsykokeiden viimeiseen vaiheeseen.

– Olimme tehneet samaan vaiheeseen päässeiden ystävieni Minka Kuustosen ja Jarkko Niemen kanssa lupauksen, että pyrimme vielä kerran Teatterikorkeakouluun, kävi miten kävi. Minä pääsin sisään. Se oli iso käännekohta. Minkalle ja Jarkollekin kävi hyvin, sillä he pääsivät Tampereen yliopistoon teatterityön koulutusohjelmaan.

Olavi Uusivirta valmistui vuonna 2012 teatterityön maisteriksi.

– Moniin paikkoihin on päätynyt sattumalta ja ajautumalla. Yksi kaikista suurimmista omaa uraa määrittävistä tekijöistä on se, että olen tehnyt hyvin kategorisen linjauksen suhteessa televisioon. Vuosina 2003 ja 2004 luotsasimme Henna Vännisen (nykyisin Henna Tanskanen) kanssa Zulu-nimistä nuortenohjelmaa. Se oli yksi käännekohta, sillä se olisi voinut johtaa vaikka mihin, Uusivirta toteaa.

Yle olisi halunnut jatkaa ohjelman tekemistä, mutta Olavista tuntui siltä, että se ei ole hänen juttunsa.

– Halusin tehdä ennemmin musiikkia, teatteria ja muita juttuja. Se yhden ohjelman juontaminen johti kuitenkin siihen, että seuraavien kymmenen vuoden aikana minua kysyttiin juontajaksi tai isännäksi vähintään 20 televisio-ohjelmaan, Uusivirta sanoo.

– Minua on kysytty mukaan varmaan kaikkiin ohjelmiin, mihin liittyy musiikki. Olen aina kieltäytynyt kaikesta, aluksi en ilmeisesti tarpeeksi jyrkästi, sillä niin monta kertaa on kysytty uudelleen. En kehdannut sanoa tarpeeksi suoraan, että ei kiinnosta pätkääkään.

Olavi Uusivirta näyttelee yhtä päärooleista Paavo Westerbergin ohjaamassa Viulisti-elokuvassa. Katso elokuvan näytösajat täällä.

Olavi kertoo vedonneensa aina aikatauluongelmiin, mutta tuotantoyhtiöistä soitettiin yhä uudelleen.

– Jossain vaiheessa vain sanoin, että ei kannata soittaa enää koskaan. Kaikella rakkaudella, minua ei kiinnosta yhtään. En ole omistanut televisiota 12 vuoteen, en edes tiedä, mitä sieltä tulee. Se maailma tuntuu vieraalta, Uusivirta toteaa.

– Olen ollut artistivieraana jossain ohjelmissa, mutta ajatus siitä, että sitä tekisi työkseen, tuntuu hassulta. Kaikki johtuu siitä, että juonsi kerran jotain ohjelmaa ja on muusikko, niin yksi plus yksi on kaksi. Nyt voin julkisesti ilmoittaa, että ei kannata soittaa. Säästätte omaa aikaanne sekä minun aikaani. Se linja pitää.


Moni Olavi Uusivirran ystävistä tekee kuitenkin töitä televisiotuotannoissa.

– Rakas ystäväni lukioajoista lähtien, Heikki Paasonen, esimerkiksi. Heikiltä aina saan kuulla katsauksen television ihmeelliseen maailmaan. Heikki tekee sitä työtä loistavasti. Hän on paras tv-esiintyjä, mitä on. Täysin suvereeni, Olavi kehuu.

– Minulle televisio on tuntunut vain aina vieraalta. Siinä on aistinut monia mahdollisuuksia singahtaa kansakunnan huulille. Mutta siinäkin olen ajatellut kymmenen vuoden perspektiiviä: on suurempaa viisautta välttää äkkinäisiä ponnahduksia, koska sieltä tullaan myös äkkinäisesti alas.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme