Mainos
Mainos

Tältä kuulostaa Saara Aallon toinen euroviisukappale-ehdokas: "Tämä on stadionbiisi"

Suomen euroviisuedustaja Saara Aallon toinen kappale ja musiikkivideo UMK18-kilpailuun on julkaistu. Aallon ensimmäinen kilpailukappale tuli ulos viime viikolla.

Saara Aallon toinen UMK18-kilpailuun julkaistu kappale kulkee nimellä Domino. Kappaleen yhteydessä julkaistiin mahtipontinen musiikkivideo.

– Kappale kertoo siitä hetkestä, kun on niin rakastunut, että jalat lähtee alta. Tämä on stadionbiisi, Aalto kertoo tiedotteessa.

Yhteensä biisejä tullaan julkaisemaan kolme, jotka kaikki esitetään 3. maaliskuuta Espoon Metro Areenalla. Yleisö päättää, millä näistä kappaleista lähdetään esiintymään tämän vuoden Euroviisuihin.

Kappaleen sävellyksestä ja sanoituksesta vastaavat Aallon lisäksi Thomas G:son, Bobby Ljunggren, Johnny Sanchez ja Will Taylor. Kappaleen ovat tuottaneet G:son ja Sanchez. G:son on aiemmin tuottanut muun muassa Loreenin Euphoria-kappaleen, joka voitti Euroviisut vuonna 2012.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme