Mainos
Mainos

Taylor Swiftiä väijyneelle miehelle lätkäistiin kuuden vuoden vankeustuomio

Suosikkilaulajaa häiriköinyt mies joutuu pitkäksi aikaa kaltereiden taakse.

Pop-tähti Taylor Swiftin asuntoon murtautunut mies Mohammad Jaffar sai kuuden vuoden vankeustuomion. Lisäksi hänet määrättiin viideksi vuodeksi ehdonalaiseen. Ehdonalaisessa Jaffarin täytyy tuomion mukaan käydä mielenterveyshoitolassa. Mies tunnusti syyllisyytensä aiemmin toukokuussa.

Jaffar pidätettiin viimevuoden maaliskuussa miehen murtauduttua Swiftin asuntoon New Yorkissa. Jaffaria syytettiin muun muassa murtovarkaudesta ja väijymisestä.

Mies oli aiemmin yrittänyt olla yhteydessä Swiftiin ja päästä tämän puheille useaan otteeseen. New Yorkin mielenterveystoimiston mukaan Jaffar ei ollut kykeneväinen osallistumaan omaan oikeudenkäyntiinsä.

Swiftillä on ollut enemmänkin väijyjäongelmia. Keskiviikkona laulaja hankki lähestymiskiellon 38-vuotiaalle Julius Sandrockille. Sandrock pidätettiin huhtikuussa Swiftin Beverly Hillsissa sijaitsevan asunnon ulkopuolelta.

Sandrockilla oli kiinnioton aikaan yllään naamio, sekä mustat käsineet. Tämän autosta löydettiin ammuksia, veitsiä, naamioita sekä mustaa köyttä. Sandrock määrättiin pysymään 450 metrin päässä Swiftistä, hänen asunnoistaan, sekä konserteista.

Lähde: E Online

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme