Mainos

The Rasmuksen biisi vuoti ennen aikojaan julkisuuteen – bändi avautui asiasta Radio Novalla

Kansainvälisesti menestyneimpiin suomalaisyhtyeisiin lukeutuva The Rasmus julkaisi perjantaina 31. maaliskuuta uuden singlen Paradise.

Viiden vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia tekevä The Rasmus -yhtyeen solisti Lauri Ylönen ja rumpali Aki Hakala olivat Aki Linnanahteen ja Minna Kuukan vieraina Radio Novan aamussa perjantaina 31. maaliskuuta 2017. Miehet kertoivat haastattelussa, miten heidän Paradise-sinkkunsa julkaistiin Venäjällä päivää ennen sovittua julkaisuaikaa.

– Onhan se tietenkin ison maailman meininkiä, että biisit vuotaa. Venäjällä on oma Facebookin tapainen sosiaalisen median järjestelmä, missä meillä on omat setit. Ne perustelivat vuodon johtuneen Venäjän aikavyöhyke-eroista, Ylönen paljastaa vuodon oletetut syyt.

Sinkun liian aikainen julkaisu ei kuitenkaan tuonut mitään konkreettista haittaa bändille.

– On se vähän erikoistilanne aina arvioida sitä. Miten joku kehtaakin meidän rakasta juttua levittää tuolla ilman meidän lupaa, Hakala kuvailee tuntemuksiaan haastattelussa.

Lauri Ylönen nähdään maanantaina 3.4 alkavassa uutuussarjassa Laurin talot. Laurin talot -ohjelma seuraa kymmenen jakson ajan kuinka Suomen menestyneimpiin muusikoihin lukeutuva Lauri Ylönen suunnittelee ja toteuttaa neljä Suomessa täysin ennen näkemätöntä taloa.

Laurin talot alkaa maanantaina 3.4 klo 20.00 MTV3-kanavalla.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot