Mainos
Mainos

Vesa-Matti Loiri lähtee viimeistä kertaa suurelle joulukiertueelleen

Vesa-Matti Loiri toteuttaa viimeistä kertaa pitkän, perinteeksi muodostuneen joulukiertueensa.

Näyttelijä-muusikko Vesa-Matti Loiri on toteuttanut jo kolmenkymmenen vuoden ajan laajamittaisen joululaulukiertueensa, joka on ulottunut lukuisille paikakunnille Suomessa. Marraskuun lopussa Loiri lähtee viimeistä kertaa laajamittaiselle, kuuluisalle kiertueelleen.

Loiri ei aio lopettaa keikkailua eikä ole siirtymässä sivuun, mutta yhtä pitkää ja tiivistä joulukiertuetta ei tulla tulevina vuosina artistilta näkemään. Marraskuussa julkaistaan myös juhlapainos Loirin vuoden 1988 Sydämeeni joulun teen -albumista, joka on Suomen kaikkien aikojen myydyin joululevy.

Uusi levy sisältää alkuperäisten kappaleiden lisäksi myös kaksi uutta kappaletta, livetulkintoja sekä muita teemaan sopivia kappaleita Loirin viimeisimmältä studioalbumilta Pyhät tekstit.

Vesa-Matti Loiri vieraana Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa torstaina klo 21!

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme