Mainos

Voiko näin huonoa tuuria olla? Fani käytti tuhansia euroja Adelen keikkoihin, laulajatähti perui jokaisen

Brittilaulaja Adelen kanadalainen fani on lentänyt yhteensä lähes 30 000 kilometriä nähdäkseen suosikkinsa keikalla – tuloksetta.

Jättisuosittu laulajatähti Adele, 29, nousi otsikoihin hiljattain peruttuaan maailmankiertueensa kaksi viimeistä loppuunmyytyä konserttia Lontoon Wembley-stadionilla.

– Kävin lääkärissä, koska ääneni oli täysin painuksissa tänään. Käynnillä selvisi, että olen vahingoittanut äänihuuliani. En yksinkertaisesti pysty esiintymään viikonloppuna. Olisi vähättelyä sanoa, että sydämeni on särkynyt, laulaja kirjoitti Twitterissä.

Adele on jo aiemmin vihjannut, että hän saattaa lopettaa konsertoinnin kokonaan nykyisen kiertueen päätteeksi. Syynä on se, että hän ei pidä kiertue-elämästä.

– En tiedä, esiinnynkö enää koskaan, siksi halusin pitää viimeiset konserttini Lontoossa.

Brittimedia Daily Mail kertoo, että yksi Adelen kiertueen viimeisten keikkojen peruuntumista kärsinyt oli laulajan kanadalainen fani Lori Shortall. Lontoon konsertin peruuntuminen oli jo kolmas kerta, kun Shortall on matkustanut nähdäkseen idolinsa keikalla,

Vuonna 2011 hän oli lentänyt Houstoniin nähdäkseen Adelen keikalla siellä, mutta konsertti peruuntui. Samoin kävi vuonna 2016, kun Shortall matkusti Phoenixiin.

Adele-fani on lentänyt suosikkinsa keikoille yhteensä noin 18 000 mailia eli lähes 30 000 kilometriä, mutta jokaisella kerralla Adele on perunut esiintymisensä.

Lori Shortall kertoo artikkelissa käyttäneensä matkoihin ja muihin kuluihin yhteensä noin 6 000 Englannin puntaa eli lähes 7 000 euroa.

– Tiedän, että terveys on tärkeää, mutta onhan tämä nyt jo uskomattoman huonoa tuuria, musiikinopettajana työskentelevä Shortall toteaa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot