Mainos
Mainos

Oprah Winfrey 60 vuotta – näin hän on muuttunut

Suosittu Oprah Winfrey on vuosien varrella saanut paljon aikaiseksi.

Tänään 60 vuotta täyttävä Oprah Winfrey on elämänsä aikana ennättänyt vaikuttaa useiden ihmisten arkeen. Kaunottaren juontamaa The Oprah Winfrey Show -keskusteluohjelmaakuvattiin nimittäin vuodesta 1986 vuoteen 2011. Ennen oman ohjelman saamista tähti työskenteli muun muassa paikallisuutisten ankkurina.

Vuosien aikana tähti on ennättänyt perustaa kouluja ja olla tekemisissä useiden eri hyväntekeväisyyskohteiden kanssa. Hän on myös saanut muun muassa Yhdysvaltain presidentti Barack Obamalta Metal of Freedomin.

Winfrey on pitänyt yhtä puolisonsa Stedman Gramanin kanssa vuodesta 1986 eteenpäin. Pari ei kuitenkaan ole missään vaiheessa mennyt naimisiin.

Tähdellä on myös oma lehti, joka on ilmestynyt vuodesta 2000 lähtien. Kyseinen lehti on nimeltään The Oprah Magazine, joka tunnetaan myös lyhyesti nimellä O. Kaunotar on vuosien varrella myös tähdittänyt elokuvia ja televisiosarjoja. Oprah tähdittää esimerkiksi viime vuoden lopussa ensi-iltansa saanutta The Butler -elokuvaa.

Katso kuvat Oprahin vaihderikkaista vuosista.

(MTV VIIHDE)

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme