Mainos
Mainos

Uutuuskirjassa julmia totuuksia huipputaiteilijan avioliitosta

Kuuluisan Sibelius-monumentin tehnyt kuvanveistäjä, Eila Hiltunen, oli kaikkea muuta kuin rakastava vaimo.

Markku Pietisen kirjoittama elämäkerta Tulivuori ja marttyyri. Perhekuvassa Eila Hiltunen ja Otso Pietinen (Otava), valottaa avoimesti kirjoittajan vanhempien rajua liittoa.

Uunituoreessa elämäkerrassa kerrotaan perheriitojen olleen liitossa arkipäivää, ja myös kirjan kirjoittaja sai pikkupoikana kuulla kunniansa. Hysteerisesti itkevä lapsi saatettiin sulkea komeroon. Hän sai tukkapöllyjä sekä isän vyöremmistä.

Eilan ja Otson riidat äityivät 1950-luvulla niin pahoiksi, etteivät haavoittavat sanat enää riittäneet.

”Eila oli päättänyt mennä johonkin tilaisuuteen – Otson mukaan taiteilijoiden juhliin. Hän jatkoi harkitun rauhallisesti meikkaustaan ja nauroi pilkallisesti miehensä vetoomuksille. Otso menetti malttinsa, kuristi hetkellisesti vaimoaan ja tekonsa tajuttuaan haki sodanaikaisen pistoolinsa ampuakseen itsensä.”

Otso ei ampunut itseään, vaan nöyrtyi Eilan edessä. Eila Hiltunen leikitteli vuosikausia miehensä tunteilla raakalaismaisesti. Otso Pietinen olisi halunnut elää onnellista elämää. Hän kirjoitti katkeria tuntojaan kirjeeseen:

”Ja minä hullu parka – olen aina uudelleen ja uudelleen yrittänyt olla mieliksesi. Nyt kuitenkin on mittani täysi. En enää elä pitkään, en ainakaan täysipainoista elämää.”

Eila aavisti miehensä kuoleman

Markku Pietinen kertoo elämäkerrassa, että hän joutui lopulta uhkaamaan äitiään skandaalilla ja syytteellä isänsä heitteillejätöstä, jollei hän suostuisi ottamaan aviomiestään takaisin kotiin asumaan.

”Ehdotin myös rakentavaa toista vaihtoehtoa: Eila sijoittaisi pienen osan omaisuudestaan yksiöön tai kaksioon, jossa Otso saisi viettää viimeiset aikansa ja joka sen jälkeen toimisi vuorollaan jokaisen lapsenlapsen ensimmäisenä omana kotina.”

Eila Hiltunen ratkaisi asian toisin. Hän hankki Otsolle Patolan vanhainkodista pienen asunnon. Otson terveys oli huonompi kuin koskaan.

Keväällä 1992 aviopari kävi viimeisen kerran yhdessä ulkomailla.

Ystävät näkivät, kuinka huonosti Eila kohteli sairasta miestään. Otso ei selvinnyt enää portaissa; hän kaatui niin pahasti, että silmälasin siruja jouduttiin poistamaan hänen silmistään.

”Talvella 1993 vanhempani alkoivat kuitenkin seurustella. Aloite tuli Eilalta, joka aavisti miehensä viimeisten aikojen olevan käsillä.”

Otso sai viimein luvan muuttaa omaan kotiin Nuottapolulle vuokraa vastaan. Muuton jälkeen Otso eli enää kuusi päivää.

Eila Hiltunen menehtyi kymmenen vuotta aviomiestään myöhemmin.

Viimeisen henkäyksensä kuuluisa kuvanveistäjä veti 10. lokakuuta 2003.

Jäljelle jäivät taiteilijan kuuluisa nimi ja kylmän teräksiset monumentit sekä pronssiset ja marmoriset taideteokset ympäri maailmaa.

(MTV3–KIKKA ISOVIITA)

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme