Mainos
Mainos
Kansi

Deittiohjelman parin tulevaisuus auki – elävät vapaassa etäsuhteessa

Amerikan unelmavävy -ohjelmassa toisensa löytäneet Erick ja Katariina ovat onnistuneet säilyttämään ohjelman kuvauksissa syntyneen yhteyden välimatkasta huolimatta.

Amerikan unelmavävy -ohjelmassa kolme amerikansuomalaista hurmuria saapui Suomeen etsimään rakkautta. Kesän lopussa olivat kaikki kolme miestä saaneet kokea suuria tunteita ja kohdata kauniita suomalaisnaisia.

Tumma komistus Erick löysi syvän yhteyden herkän Katariinan kanssa ja ohjelman viimeisessä jaksossa mies valitsikin rinnalleen Katariinan.

Vaikka Erick ja Katariina eivät ole tavanneet toisiaan kuvausten päätyttyä, on viime kesänä syntynyt yhteys säilynyt. Erick asuu yhä Kaliforniassa ja Katariina Suomessa, aikaerosta ja välimatkasta huolimatta on kaksikko onnistunut pitämään tiiviisti yhteyttä.

– Emme ole mikään pariskunta virallisesti, mutta uskon siihen, että puolin ja toisin meillä on se tunne, että haluamme vielä nähdä, Katariina kertoo.

– Mitään kihloja tai äkkimuuttoja ei siis ole luvassa, mutta pidämme edelleen yhteyttä. Kai sekin jo jostain kertoo, että haluamme olla yhteydessä vielä näinkin pitkän ajan jälkeen, hän jatkaa.

"Ei voi jäädä odottamaan toista"

Syvästä ymmärryksestä etäsuhteen tilaa kohtaan kertoo myös se, ettei kumpikaan halua seistä toisen onnen tiellä.

– Jos Katariina sattuisi tapaamaan jonkun ihmisen, josta hän todella pitää, niin en haluaisi hänen pidättelevän mitään, vain sen takia, että minulla ja hänellä saattaisi joskus olla jotain. Haluan hänen olevan onnellinen, Erick toteaa.

– Meillä pitää olla vapaus valita ja elää valitsemaamme elämää. Ei voi jäädä odottamaan toista, sillä sitä ei välttämättä koskaan tapahdu. Jos meidän välillämme on sitä jotain, niin löydämme kyllä toisemme, kun aika ja paikka ovat oikeat, Katariina komppaa.

Pari elääkin päivän kerrallaan ja suhtautuu tulevaisuuteen uteliaasti.

– Kyllä niitä tunteita on, ja kiinnostusta on edelleen ilmassa. Saa nähdä, kuinka tulevaisuudessa käy, ja ottaako järki vai tunteet vallan. Haluan kuitenkin ehdottomasti pitää Erickin minun elämässäni, Katariina kertoo.

Muutto edessä? 

Katariina kertoo, ettei ajatus mahdollisesta yhteen muutosta ole kuitenkaan mahdoton, kunhan aika vain on oikea.

– Omat työkuvioni ovat juuri muuttuneet, ja sen myötä oma elämäntilanteeni on muuttunut joustavammaksi. Sen myötä olen alkanut ajatella erilaisia mahdollisuuksia, nainen kertoo.

Naisen veri vetääkin kovasti ulkomaille.

– En kuitenkaan ole muuttamassa Los Angelesiin, ainakaan vielä. Mutta tuntuu kyllä siltä, että jonnekin muualle olen varmasti lähtemässä, ja ehkä sitten jossain vaiheessa sinne Jenkkeihin. Se riippuu tietysti siitä, mikä minun ja Erickin tilanne sitten on.

– Tällä hetkellä kuitenkin ajattelen, että meidän tilanteessamme sellainen ratkaisu olisi ihan liian aikaista. Emme ole sellaisessa tilanteessa, että kävisimme edes keskustelua siitä, että toinen voisi muuttaa toisen luokse. 

Katso videolta Erickin viimeinen valinta! 

Katsomo-video ei ole saatavilla

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme