Mainos
ELC kansi

Julkisen sanan neuvostolta langettava tuomio MTV:lle

Julkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut langettavan päätöksen MTV Katsomon mainostekstille, jota neuvosto pitää kansanryhmää loukkaavana.

MTV3:n Katsomo-sivustolla mainostettiin keskusteluohjelmaa kansanryhmän etnistä alkuperää halventavalla väitteellä. Väitteen poistaminen ei riittänyt korjaamaan tapahtunutta vahinkoa.

Kantelut 19. ja 20.3.2015

Kantelut kohdistuvat MTV3 Katsomon verkkosivuilla olleeseen Enbuske & Linnanahde Crew -tv-ohjelman mainostekstiin 18.–19.3.2015, jossa kysyttiin ”Miksi somali raiskaa?”.

Kantelijoiden mukaan teksti leimaa somalit raiskaajiksi. Kanteluissa viitataan Journalistin ohjeiden kohtiin JO 8, JO 11, JO 15 ja JO 26.

Kanteluiden mukaan jo pelkkä kysymyksenasettelu väittää somalien olevan raiskaajia eikä tarkastele raiskauksia yksilötason ilmiönä vaan syyttää siitä kollektiivisesti kansanryhmää.

Tämä on kantelijoiden mielestä päivänselvästi rasistista ja sillä on todella negatiiviset vaikutukset siihen ympäristöön, jossa somalinuoret Suomessa joutuvat elämään.

MTV:n vastaus 22.4.2015

Ohjelmapäällikkö Matti Paunio kertoo vastauksessaan Julkisen sanan neuvostolle, että yhtenä Enbuske & Linnanahde Crew -keskusteluohjelman aiheena oli 19.3. somalinuorten tekemät rikokset. Haastateltavana aiheesta oli Suomen somaliyhteisön aktiivijäsen Husu Hussein.

Ohjelmapäällikön mukaan MTV on tilannut ELC -ohjelman ulkopuoliselta tuotantoyhtiöltä. Aiheiden ja vieraiden valinnan jälkeen tuotantoyhtiö kirjoitti ko. ohjelman markkinointitekstin normaalikäytännön mukaisesti tiistaina 17.3. ja lähetti sen ns. vakiojakelulla MTV:n tiedotukseen ja markkinointiin, sekä hyväksyttäväksi ohjelman vastaavalle tuottajalle MTV:ssä. Ohjelman vastaava tuottaja oli työmatkalla, ja markkinointiteksti lähti MTV:stä yleiseen jakeluun tuotantoyhtiön toimittamassa muodossa.

Teksti poistettiin ohjelmapäällikön mukaan välittömästi MTV:n järjestelmistä, kun asia oli saatettu yhtiön tietoon 19.3.2015.

Ohjelmapäällikön mukaan MTV on myös tarkistanut tiedotusaineiston hyväksymiseen liittyvää ohjeistustaan.

Ratkaisu

JO 26: Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.

MTV Katsomo mainosti ohjelmatiedoissaan ja markkinoinnissaan Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelmaa kysymyksellä ”Miksi somali raiskaa?”. Lause sisältää väitteen, jonka mukaan raiskaaminen kuuluisi Suomessa asuvien somalitausten henkilöiden ominaispiirteisiin.

MTV3 sai tiedon epäasiallisesta tekstistä samana päivänä, jona ohjelma tuli televisiosta. Yhtiö poisti esittelytekstin saatuaan siitä tiedon. Kyseistä tietoa ei enää löydy suoralla haulla internetistä.

Julkisen sanan neuvosto pitää ohjelman esittelytapaa kansanryhmää loukkaavana. Ohjelmatietojen poisto ei riittänyt korjaamaan tapahtunutta vahinkoa.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että MTV on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa sille huomautuksen.

Artikkelia muokattu 22.8. kello 12.25: Lisätty koko päätös.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.