Mainos
evs_kansi_992x350_jpg

Paula Vesala viettää syksyn Suomessa – Julius-poika mukana

Monilahjakkuus Paula Vesala viettää syksyn Suomessa keikkaillen. Vesala kertoi kuulumisiaan MTV Viihteelle ennen illan Enbuske, Veitola & Salminen -show'ta.

Muusikko, näyttelijä Paula Vesala on aloittanut syksyn konserttikiertueensa Pihtiputaalta viime perjantaina. Eilen vuorossa oli Tampere-talo.

– Tosi hieno vastaanotto on ollut. Onhan se kummallinen tunnelma, kun salissa on tuhat ihmistä, jotka tapittavat minua – aluksi istuen, mutta lopuksi porukka seisoo ja tanssii, Vesala kertoi ennen illan EVS-lähetystä.

Konserttikiertue ja sitä seuraavat klubikeikat pitävät Los Angelesissa asuvan Vesalan Suomessa syksyn. Hän kertoo, että vuonna 2008 syntynyt Julius on myös mukana. Tarkoitus on lähteä jouluksi takaisin Yhdysvaltoihin. 

– Pari kuukautta ollaan täällä. Joulukuun alussa on viimeinen keikka ja sitten lähdetään takaisin.

Näyttelijän ja muusikon työt pitävät Vesalan kiireisenä. Työn alla on myös dokumentti.

– Ohjaan dokumenttia, joka käsittelee perheen yhdistämistä. Siinä on kaksi päähenkilöä, jotka ovat saapuneet Suomeen erilaisista taustoista ja halunneet perheensä tänne. Toinen päähenkilö on saanut perheensä tänne ja toinen ei, Vesala kertoo dokumentin aiheesta.

Paula Vesala erosi miehestään ja lapsensa isästä Lauri Ylösestä viime syksynä.

Enbuske, Veitola & Salminen torstaisin klo 21 MTV3-kanavalla. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot