Mainos
evs_kansi_992x350_jpg

Tuore Miss Suomi lähdössä Las Vegasiin verilöylyn jälkeen: "Pelkoon ei pidä takertua"

Viime sunnuntaina Miss Suomeksi kruunattu Michaela Söderholm lähtee ensi kuussa Miss Universum -kisoihin Las Vegasiin. Söderholm sanoi ennen illan Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmaa suhtautuvansa matkaan rauhallisesti, vaikka kaupungissa on juuri tapahtunut joukkoampuminen. - Turvatoimet ovat hyvät. 

Miss Suomi 2017 Michaela Söderholm, 25, haluaa missivuotena haastaa itseään. Söderholm kommentoi suunnitelmiaan ennen tämän illan EVS-show'ta.

– Jännitän esiintymistä ja esimerkiksi mikrofoniin puhuminen on tuntunut vaikealta. Missikiertueella ääni on värissyt mikkiin puhuessa, mutta haluan haastaa itseäni myös tässä asiassa.

Söderholm lähtee Miss Universum -kisoihin Las Vegasiin ensi kuun alussa valmistautumaan loppukuusta pidettävään finaaliin. Tällä viikolla Las Vegasissa kuoli 59 ihmistä, kun 64-vuotias mies tulitti hotellin ikkunasta aseella musiikkifestivaalin yleisöä.

Söderholm ei halua antaa pelolle valtaa.

– Se on erittäin valitettava uutinen ja totta kai tuollainen pysäyttää aina. Mutta ennen kaikkea pitää muistaa, ettei takerru pelkoon. Kisoissa on erittäin tarkat turvatoimet ja käsittääkseni tytöt eivät pääse edes hotellista ulos ilman turvamiestä. 

– Vihaakin suurempi voima on rakkaus, ja siihen haluan uskoa.

Miss Suomi Michaela Söderholm vieraana EVS-lähetyksessä tänään torstaina 5.10 kello 21 MTV3-kanavalla.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot