Mainos
Mainos
evs_kansi_992x350_jpg

Vesa Keskinen alkoholinkäytöstään: "Suomalaisen keskivertomiehen tavalla on tullut otettua"

Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa torstaina 26.4. vieraillut kyläkauppias Vesa Keskinen kertoi MTV.fin haastattelussa avoimesti alkoholinkäytöstään.

Suomen kuuluisin kyläkauppias Vesa Keskinen kertoo perhe-elämän rauhoittaneen aiemmin rankastikin juhlineen miehen elämää. Keskisellä on vaimonsa Janieles "Jane" Gomes Keskisen kanssa kaksi pientä lasta.

Vesa Keskinen vieraili Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa torstaina 26.4. Katso artikkelin yltä video Keskisen vierailusta ohjelmassa.

– Nyt kun on lapset tulleet, niin se (alkoholinkäyttö) on laskenut yhteen kymmenesosaan. Justiinsa pähkäilin viime vuotta, niin en käynyt baarissa, yökerhossa tai discossa kertaakaan. Sama linja on jatkunut tänä vuonna, mitä nyt ollaan kavereiden kanssa otettu, niin se on ollut siinä, Keskinen kertoo.

– Normaalin suomalaisen keskivertomiehen tavalla on tullut otettua, hän jatkaa. 

Rehellisyydestään tunnettu Keskinen kertoi kuitenkin avoimesti myös sen, että joskus harvoin hän on lipsahtanut juomaan hieman enemmän.

– Joskus tulee otettua liikaa, Keskinen myöntää.

Keskinen tunnustaa, että myös hänen vaimonsa käytös on vaikuttanut siihen, että alkoholinkäyttö on vähentynyt viime vuosina. Syy tähän on se, että kyläkauppias tuntee huonoa omaatuntoa pahoittaessaan vaimonsa mielen juomalla alkoholia.

– Jane vaikuttaa siihen sillä tavalla, että hän tulee surulliseksi ja sitten kun hän tulee surulliseksi, niin minäkin tulen surulliseksi. Jos hän olisi kiukkunen ja rähjäisi, niin hän antaisi minulle luvan ottaa alkoholia, mutta kun hän on surullinen ja hiljainen, niin ei tee mieli ottaakaan, Keskinen kertoo.

– Se on miehelle kova paikka, kun oma vaimo on pettynyt.

Enbuske, Veitola & Salminen MTV3-kanavalla torstaisin kello 21. Jaksot löytyvät myös Katsomosta.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme