Mainos
Mainos
ex_onnelliset

Ex-Onnelliset-sarjan tähtikaarti pohtii: "Eron hetkellä aikuisten tulisi aina muistaa lasten näkökulma"

Ex-Onnelliset-sarja jatkuu taas toukokuussa 2018 C Moren suoratoistopalvelussa.

Ex-Onnelliset on draamasarja viidestä lapsiperheestä, joissa vanhemmat ovat juuri eronneet. Perheet muuttavat samaan kerrostaloon, joka on rakennettu nimenomaan eronneiden lapsiperheiden tarpeita ajatellen. 

Ohjelman näyttelijät Jonna JärnefeltRia Kataja sekä Antti Virmavirta kertovat, että tulevalla toisella tuotantokaudella henkilöt kehittyvät ja meininki muuttuu koomisemmaksi, mutta myös osaltaan traagisemmaksi. 

– Olen miettinyt, että onko tämä komediasarja ollenkaan oman hahmoni kohdalla, sillä itselläni ei ole juurikaan koomisia kohtauksia ollut. Mutta kun näin trailerin, minua nauratti, niin siinä on kumpaakin puolta! Järnefelt pohtii. 

Järnefelt kertoo, että hänellä itsellään on kokemuksia erosta lapsen näkökulmasta, sillä hänen vanhempansa erosivat, kun hän oli nuori. Näyttelijäkolmikko pohtii, että ensimmäisellä kaudella sarjassa juuri lapset olivat käsiteltävien teemojen keskiössä.

Kaikki kolme ovat yhtä mieltä siitä, että lasten tuntemuksiin ja näkökulmiin tulisi aina keskittyä eron ja vaikeiden tilanteiden keskellä.

– Aikuisten tulisi aina muistaa lapsen näkökulma, joka on eron hetkellä ehkä tärkein, Kataja miettii. 

– On sinulla itselläsi mielessä mitä tahansa, niin sinun on pakko katsoa asiaa lapsen näkökulmasta, jos sinulla niitä on, Virmavirta toteaa. 

Näyttelijät kertovat, että sarjassa nähdään rankkoja tilanteita, jotka voivat tulla vastaan kelle vain tosielämässäkin. Katajan mukaan sarjassa hienoa on se, että siinä nähdään elämän molemmat puolet: välillä vastaan tulee suuria mullistuksia ja surua, mutta seuraavassa hetkessä voidaan iloita jostain yksityiskohdasta. 

– Tilanteet ja kohtaukset ovat realistisia, mutta näkökulma on koominen. Se ohjataan niin, että ihminen on siinä tosissaan, mutta ulkopuolelta katsottuna tilanne näyttäytyy koomisena, Järnefelt kertoo.

Ex-Onnelliset 2. kausi alkaa C Moren suoratoistopalvelussa torstaina 31.5., jolloin julkaistaan kaksi ensimmäistä jaksoa.

Sen jälkeen sarjasta julkaistaan yksi jakso viikossa torstaisin. Jaksoja on yhteensä 12. Sarjan 1. kausi on katsottavissa C Moressa jo nyt.

Ex-Onnelliset 2. kausi alkaa C Moren suoratoistopalvelussa torstaina 31.5. Sarja esitetään myöhemmin MTV:n kanavilla.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme