Mainos
maajussi_kansi

He veivät voiton! Kaikkien aikojen Maajussille morsian -pari on valittu

Maajussille morsian -ohjelmaan haetaan taas uusia maajusseja, jotka toivovat löytävänsä elämään jalat alta vievän rakkauden.

Maajussille morsian -ohjelma on luonut useita pareja, joista osa on kuvausten jälkeen mennyt naimisiin ja osalle on siunaantunut perhettäkin.

Tulisista aluista huolimatta kaikki rakkaustarinat eivät kuitenkaan ole kestäneet. Monien maajussien rakkaustarinat ovat kuitenkin jääneet katsojien mieliin vielä vuosiksi ohjelman jälkeenkin.

MTV.fin lukijat pääsivät äänestämään vuodenvaihteessa oman suosikkiparinsa. Voittajaksi nousi vuonna 2011 mukana ohjelmassa ollut ja edelleen yhdessä oleva pari Hans ja Mia.

Pari sai annetuista äänistä hieman yli 31 prosentin osuuden.

Kihloissa oleva pari asuu erillään töiden ja perhesyiden takia, mutta odotettua yhdessäoloaikaa on luvassa jouluna, kun Hans ja Mia suuntaavat etelän lämpöön.

– Pian työt vähän rauhoittuvat ja lähdemme Mian kanssa Teneriffalle viettämään joulua. Sitä kyllä odottelen, Hans kertoi MTV.fille ennen joulua.

Toiseksi Kaikkien aikojen Maajussille morsian -pari -äänestyksessä sijoittuivat Harri ja Susanna.

Yhtenä ohjelman rakastetuimmista pidetty pariskunta sai äänistä lähes 19,5 prosenttia. Ohjelman ensimmäisellä kaudella vuonna 2006 toisensa löytäneiden "Sika-Harrin" ja Susannan avioero sai sinettinsä huhtikuussa 2015, kun Susanna jätti Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen toisen vaiheen avioerohakemuksen.

Pari meni naimisiin vuonna 2009 ja heillä on liitostaan vuonna 2008 syntynyt Sanni-tytär.

Kolmossijalle äänestyksessä ylsivät hieman yli 17 prosentin äänisaaliilla vuonna 2015 ohjelmassa toisensa löytäneet Antti ja Heidi. Pari muutti yhteen ja kihlautui pian ohjelman kuvausten jälkeen.

Maajussille morsiameen haetaan nyt uusia uusia maajusseja. Ilmoita ystäväsi tai hae itse mukaan ohjelmaan täällä!


MAAJUSSILLE MORSIAN -jaksot katsottavissa MTV Katsomon kautta.

Maajussille morsiameen haetaan nyt uusia uusia maajusseja. Ilmoita ystäväsi tai hae itse mukaan ohjelmaan täällä!


MAAJUSSILLE MORSIAN -jaksot katsottavissa MTV Katsomon kautta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot