Mainos
Mainos
maajussi_kansi

Maajussi-Aapeli avioerokohustaan: "Mieltä lohduttaa, että läheiset tietävät asian taustat"

Maajussille morsian -ohjelman 11. kaudella tutustutaan jälleen uusiin maajusseihin, jotka ovat valmiita löytämään elämäänsä sen oikean.

Maajussille morsian -ohjelman esittelyjaksossa Aapeli kertoi hakeneensa mukaan etsimään morsianta ystäviensä kannustamana. 

31-vuotias Aapeli erosi edellisestä suhteestaan viime vuonna. Entisen kumppaninsa kanssa hän ehti olla yhteensä kuusi vuotta yhdessä, joista melkein kaksi he olivat naimisissa. Hän on kaksivuotiaan pojan isä. 

Iltalehti uutisoi muutama viikkoa sitten, että yksi uuden kauden maajusseista on yhä keskellä avioeroprosessia.

MTV.fin haastattelussa Aapeli kertoi, että hänen ei ollut tarkoitus pimittää tietoa tuotannolta, mutta hän haluaa mennä omassa elämässään eteenpäin. Hän ja hänen entinen puolisonsa pohtivat avioeroa vuoden verran, ennen kuin pariskunta muutti erilleen toukokuussa 2017.

Onneksi uutinen ei ole Aapelin elämään suuresti vaikuttanut. 

– Kohu on onneksi laantunut ja mieltä lohduttaa se, että läheiset ja tutut kuitenkin tietävät asian taustat, Aapeli kertoo. 

Lähikaupassa mieheltä on kysytty Maajussille morsian -ohjelmaan osallistumisesta ja moni on tarjonnut apua kirjeiden lukemiseen. Myös apua treffeihin on sadellut, mikäli mies ei ehdi kaikille treffeille itse. 

Tutustu Aapeliin lisää täällä!

Ison lypsykarjatilan isännällä riittää hommaa pääsiäisenäkin mutta sen verran otetaan rennommin, että tehdään vain pakolliset hommat.

Pohjanmaalla poltellaan perinteisesti kokkoja pääsiäisenä, mutta Aapeli ei tänä vuonna laita omaa kokkoa.

– Mitäs sitä yksikseen semmosta. Paikalliset kyläyhdistykset polttavat kokkoja kyllä, joten kai sitä jossain pitää käydä näyttäytymässä! Nivalassakin olisi Teflon Brothersin keikka, niin voisihan sitä sielläkin käydä kääntymässä, Aapeli kertoo.

Kirjoita Aapelille täällä​​​​​​​

11. kauden maajussit esiteltiin MTV3-kanavalla 12.3. Uusi kausi alkaa syksyllä! 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme