Mainos
Mainos
maajussi_kansi

Maajussi-Aino ilmoitettiin ohjelmaan salaa: "Kieltäytyminen olisi harmittanut"

Maajussille morsian -ohjelman 11. kaudella tavattavan Ainon mukaan hänen tuleva kumppaninsa pääsee aloittamaan aivan puhtaalta pöydältä. 

Maajussille morsian -ohjelman 11. kaudella tutustutaan jälleen uusiin maajusseihin, jotka ovat valmiita löytämään elämäänsä sen oikean.

35-vuotias Aino on yksi ohjelmassa tavattavista maajusseista. Hän kertoo päätyneensä ohjelmaan mukaan siskonsa ilmoittamana, mikä tuli hänelle aivan yllätyksenä. Ensin Aino oli aikeissa kieltäytyä osallistumisesta, mutta hän muutti kuitenkin mielensä. 

– Mietin heti, että miksi en lähtisi mukaan. Jos olisin kieltäytynyt, niin se olisi kyllä harmittanut, sillä ainakin toivon, että tämä tulee olemaan ihan huippujuttu, Aino pohtii. 

Tutustu Ainoon lisää täällä!

Aino kertoo, ettei ole oikeastaan koskaan ollut oikeassa parisuhteessa. Hänen mukaansa erilaisia säätöjä on ollut pitkin matkaa, muttei mitään oikein vakavaa. 

– Ihan puhtaalta pöydältä pääsee liikkeelle! Aino toteaa.

Mukava kumppani jonka kanssa jakaa arki

Tulevaksi kumppanikseen Aino kertoo etsivänsä ihan tavallista ihmistä, jolla on hyvä huumorintaju ja perusjutut kunnossa. Ihmistä, jonka kanssa arki olisi mutkatonta ja mukavaa ja joka saisi Ainon nauramaan. 

– Jos kaksikymmentä vuotta sitten olisi kysytty, niin olisi pitänyt olla rikas, komea, pitkä ja sitä sun tätä. Mutta nyt sanoisin että olisi hyvä olla vain ihan tavallinen, tervejärkinen ihminen, Aino kertoo.  

Kirjoita Ainolle täällä!

Aino toivoo saavansa hauskoja ja huumorintajuisia kirjeitä, joissa kirjoittajan aitous paistaisi läpi.

– Kielioppivirheitä saa olla ja pilkut sekä pisteet voi olla missä vaan, mutta kunhan siinä kävisi jotenkin ilmi, että lähettäjä on hyvä tyyppi.

11. kauden maajussit esiteltiin MTV3-kanavalla 12.3. Uusi kausi alkaa syksyllä!

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot