Mainos
Mainos
maajussi_kansi

Maajussi-Sanna avautuu treffeistään Petrin kanssa: "Minun kanssa ei tule parisuhdetta syntymään"

Maajussi-Sanna on sitä mieltä, että Petrin ja hänen välinen ikäero on liian suuri. 

Maajussille morsian -ohjelmassa vietetään farmiviikkoa, jolloin maajussit ovat saaneet viettää treffejä kahden kesken puolisoehdokkaidensa kanssa. 

Maajussi-Sanna kertoo tunnustuskamerassa tuntemuksiaan hänen ja sulhasehdokas Petrin treffeistä, jotka nähtiin edellisessä jaksossa. Sanna kertoo, että treffit sujuivat periaatteessa ihan hyvin, mutta hän on kuitenkin hieman pettynyt.

– Olisin odottanut häneltä hieman enemmän kanssakäymistä ja että hän olisi ollut kiinnostunut siitä, mitä oikeasti ajattelen. 

Sanna harmittelee sitä, ettei Petri juurikaan kysellyt häneltä asioita, vaan hän joutui itse suurimmaksi osaksi johtamaan keskustelua. Hän ei vaikuta miehen suhteen kovinkaan toiveikkaalta.

– Ei hänessä varsinaisesti mitään vikaa ole, löytää varmasti todella mukavan naisen. Mutta minun kanssa ei tule parisuhdetta syntymään, Sanna sanoo lopuksi.  

Lopullista valintaa Sanna ei kuitenkaan ole vielä tehnyt, sillä hänellä on vielä edessään treffit Ringon kanssa. 

Maajussille morsian maanantaisin kello 20 MTV3-kanavalla!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme