Mainos
Mainos
retrohelmet

Leevi and the Leavings -basisti Gösta Sundqvistista: En ole surrut ketään yhtä paljon

Leevi and the Leavings -yhtyeen basisti Risto Paananen muistelee Gösta Sundqvistin olleen kunnioitettava hahmo ja hyvä ystävä.

Retrohelmet-sarjan tuoreimmassa jaksossa nähtiin kaksi harvinaista Leevi and the Leavings -yhtyeen videota. Vuonna 1978 perustettu yhtye ei keikkaillut, mutta teki uransa aikana noin kymmenen tv-esiintymistä.

Yhtyeen nokkamies Gösta Sundqvist menehtyi sydänkohtaukseen vuonna 2003, jolloin bändin toiminta loppui. MTV.fin tavoittama Leevi and the Leavings -basisti Risto Paananen muistelee liikuttuneena Sundqvistia. 

– Gösta oli kunnioitettava hahmo ja hyvä ystäväni. En ole surrut ketään yhtä paljon, Paananen kertoo.

– Emme ikinä riidelleet. Teimme 25 vuotta yhdessä musiikkia ja kemiat osuivat kohdalleen. Emme juoneet studiossa pisaraakaan alkoholia, sillä työt otettiin vakavasti. Nautimme studiossa olemisesta.

Risto Paananen kuvailee Sundqvistin olleen fiksu ja lämmin ihminen.

– Hänellä oli jumalaton yleistietous. Jos joku naljaili hänelle, hän pisti samalla mitalla takaisin.

Paanasen mukaan Leevi and the Leavings -laulaja ei ikinä halunnut asettua valokeilaan.

– Mutta Gösta oli syystäkin ylpeä töistään. Eikä hän silti halunnut nostaa itseään millään tapaa esille.

Katsomo-video ei ole saatavilla


Retrohelmet MTV3-kanavalla lauantaisin klo 21.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme