Mainos
Mainos
retrohelmet

Video: Miljoonasateen Heikki Salo: Laitoimme keikkakondomit verotukseen

Retrohelmet-ohjelmassa vieraillut Heikki Salo muisteli Miljoonasateen hurjimpia tempauksia sekä valotti Voipallo-kappaleen taustoja.

Miljoonasade-yhtyeestä tuttu Heikki Salo innostui muistelemaan bändinsä hurjimpia tempauksia MTV:n Retrohelmet-ohjelmassa. Yhtyeen muistetaan muun muassa esiintyneen sukellusvarusteissa Samppalinnan uimastadionin altaan pohjassa vuonna 1995. 

– Meillä oli tapana tehdä erikoisia tempauksia keikoillamme ja tällä kertaa halusimme tehdä jonkin oikeasti haastavan ja vaikean tempauksen, Salo kertoo. 

Kerran Samppalinnan laittomiin bileisiin päätynyt yhtye keksi, että he voisivat soittaa veden alla. Lopulta tempaus johti sanoista teoksi.

– Kyselimme, voisimmeko kuolla, mikäli jotain menisi pieleen, mutta emme koskaan saaneet vastausta, Salo paljastaa. 

Tempaus vaati huolellisia järjestelyjä, jotta keikan vetäminen onnistuisi ongelmitta.

– Teetimme bassot ja kitarat laiturilankusta. Mikrofonit ja muut laitettiin kondomien sisään tiiviisti, jotta vettä ei pääsisi sisälle. 

Kondomeja yhtyeellä kuluikin tempauksen turvaamiseksi suuria määriä. 

– Meillä meni kondomeja ihan sikana tuossa bändissä. Mutta ei se mitään, seuraavana vuonna laitettiin keikkakondomit verotukseen, Salo kertoo. 

Salo paljastaa haastattelussa myös suositun Voipallo-kappaleen taustoja. 

– Kysyin kerran isältäni, mikä hänen lapsuudessaan oli ollut parasta, mitä hän oli saanut. Isä ei miettinyt kauaa vaan sanoi "voi". Näin heti mielessäni pienistä voipalloista tehdyn keon ja mietin, että tämä täytyy laittaa biisiin – kyllä se elämäkin vielä voipallon tuo, Salo taustoittaa. 

Katsomo-video ei ole saatavilla


Haastattelussa Salo paljastaa myös, millaisia suunnitelmia Miljoonasateella on tulevaisuuden varalle. 

Retrohelmet MTV3-kanavalla lauantaisin klo 21

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme