Mainos
10

Kommentti: Salkkareiden päätösjakso jättää kysymyksiä – Kuoleeko Kari? Palaako Seppo? Miten Gunnarin käy?

Mahanpohjassa tuntuu vieläkin. Ei näin voi käydä! Miten Salkkarit onnistuvat 18. tuotantokaudellaan yllättämään katsojan jälleen kerran? 

Olen seurannut Salkkareita aivan alusta asti, välillä salaakin. Muistan, kun äitini kielsi minua katsomasta ensimmäistä tuotantokautta. Olin hänen mielestään liian nuori. 

Nyt 18 tuotantokautta katsoneena ymmärrän myös äitini näkökannan. Jännitystä ja välillä järkyttäviäkin käänteitä on riittänyt kaikkien tuotantokausien ajan.

Suositun sarjan 18. kauden päätösjakso yllätti odotukseni. Katsojana voin todistaa, että Salkkarit onnistuvat päätösjaksoillaan kerta toisensa jälkeen.

Tänä vuonna päätösjakso alkaa Salatuille elämille tyypillisellä kauden lopetuksella eli häillä. Tällä kertaa juhlitaan Ulla Taalasmaan (Maija-Liisa Peuhu) ja Gunnar Mustavaaran (Antti Seppä) hääjuhlia.

Asiat eivät kuitenkaan mene niin kuin Strömsössä. Kari Taalasmaan (Tommi Taurula) aurokorjaamolla odottaa tuntematon henkilö, jonka aikeena on saattaa Kari viimeiselle matkalleen.

Gunnar puolestaan yöpyy lastensa Monican (Irina Vartia) ja Camillan (Nora Rinne) luona. Kun naiset aamulla heräävät, sulhanen on kadonnut.

Samaan aikaan toisessa rapussa Ulla hermoilee likaantuneen morsiuspukunsa kanssa. Tässä vaiheessa draamaa tarjoillaan Ullalle tyypillisen huumorin maustamana.

Hääparin lisäksi jännitystä on ilmassa myös nuorempien Taalasmaiden Talen (Emil Hallberg) ja Sannin (Kerttu Rissanen) kotona. 

Puolessa välissä päätösjaksoa minulla on vahvasti sellainen tunne, että mikään tässä jaksossa ei voi päättyä hyvin. En olisi kuitenkaan uskonut, että niin monia asia voisi ajautua karille yhtäaikaisesti.

Kun hääpäivä koittaa, Pihlajakadun väki kiiruhtaa etsimään sulhasta kirkolta. Ismo Laitela (Esko Kovero) tsemppaa vanhaa ystäväänsä Ullaa rohkaisevin sanoin.

Tätä seuraa Salkkareille ominainen tilanne. Katsojasta tuntuu, että ehkä tässä ei käykään niin pahasti. Jakso voisi yhtä hyvin loppua onnellisesti. Gunnar odottaisi alttarilla Pihlajakadun kuuluisinta juorutätiä Ullaa.

Kylmät väreet nousevat pintaan uudelleen Kari Taalasmaan poistuessa autokorjaamolleen juuri ennen häitä. Linda (Monika Lindeman) lähtee hätääntyneenä miehensä perään. 

Tässä vaiheessa huomaan asettavani käteni suuni eteen. Kohta tapahtuu. Pian palataan takaisin hääkirkolle, jossa Ulla odottaa tulevaa aviomiestään. Sitten kaikki muuttuu.

Jos olisi mahdollista, leukani olisi tipahtanut lattialle - ja lujaa.

Gunnar astelee ulos kirkosta nuoren Alissa Nikkisen (Johanna Puhakka) kanssa. Samaan aikaan Linda löytää ruumiin Karin autokorjaamolta.

Lopussa puhelin soi. Tuttu ja turvallinen hahmo vastaa kännykkään. Palaako Seppo Taalasmaa (Jarmo Koski) takaisin Salkkareihin? 

Viimeisten sekuntien jälkeen silmäni ovat lautasen kokoiset. Voiko todella olla, että Kari Taalasmaa kuolee aivan yhtäkkiä? Siitä ei ole annettu minkäänlaista vihjettä sarjassa kevään aikana.

Poistuuko Kari nyt Salatuista elämistä? Vai selviääkö hän kuin ihmeen kaupalla hengissä, kuten Salkkareissa on usein tapana? 

Kylmiä väreitä aiheuttaa myös kohtaus, jossa Gunnarin käsikynkässä nähdään, ei suinkaan Ulla, vaan Alissa.

Janoaako Alissa vain rahaa, sillä Gunnarillahan sitä on. Mutta miten ihmeessä Alissa pystyy vedättämään vanhaa herraa tuolla tavalla? 

"Mutta miten ihmeessä Alissa pystyy vedättämään vanhaa herraa tuolla tavalla?"

Alissa on varmasti yksi kylmäverisimmistä hahmoista, joita Salkkareissa on nähty. Väittäisin, että hän menee heittämällä jopa Camillan ohitse.

Alissaa näyttelevälle Johanna Puhakalle täytyykin antaa pisteet siitä, kuinka taidokkaasti hän on ottanut roolin haltuun. Salkkareiden Alissa on erittäin mielenkiintoinen tapaus ja tuo aivan uutta särmää jaksoihin. 

Kaiken kaikkiaan kauden lopetus oli järisyttävä. Vain tuleva tuotantokausi näyttää, miten tästä selvitään eteenpäin. Sepon paluu herättää ilmanmuuta suurta mielenkiintoa 19. tuotantokautta kohtaan. Mitä kaikkea on luvassa seuraavaksi? Se nähdään ensi syksynä.

Jännittävä päätösjakso katsottavissa MTV Katsomossa!

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot