Mainos
10

Pihlajakadun tuhmat tädit laittoi näyttelijän koville – vedessä oleminen aiheutti yllättäviä fyysisiä haasteita

Salattujen elämien spin off -sarja Pihlajakadun tuhmat tädit palaavat uusin jaksoin. Mukana uudella kaudella nähdään jälleen Monicaa näyttelevä Irina Vartia.

Salatuista elämistä tuttu Irina Vartian näyttelemä Monica-hahmo seikkailee myös Tuhmisten kolmannella Syntiset-nimisellä kaudella. Sarjassa nähdään yllätyksiä ja tihentyvää jännitystä. Sarjaa tähdittävät Vartian lisäksi Monika Lindeman, Tiia Elg ja Nora Rinne.

Vartia kertoo, että Tuhmisten kuvauksissa tehtiin myös fyysisesti haastavia kohtauksia.

– Ensimmäistä kertaa joutui miettimään jostain jutusta, että miten minä teen tämän ihan konkreettisesti. Sain haastaa itseni eri elementtien kanssa, Vartija kuvailee.

Uuden kauden trailerista näkee, että näyttelijä joutuu olemaan myös veden alla pelokkaana.

– Mietin, miten näyttelijänä saan tehtyä jonkun kohtauksen näyttämän aidolta. En pysty olemaan veden alla pitämättä nenästä kiinni. Tajusin tuollaisen jutun itsestäni. Minulla vain menee vettä nenään. Yllättäviä fyysisisä haasteita, tähti kuvailee.

Hyvässä fyysisessä kunnossa oleva tähti pitää huolta kehostaan ja mielestään. Videolla nainen kertoo, miten toteuttaa tämän käytännössä.

Kuvauksissa erityinen tunnelma

Vartija kertoo, että kuvauksissa oli erityisen luova ilmapiiri ja ihmiset heittäytyivät kohtauksien aikana uusiin juttuihin. Tutun työryhmän kanssa tekeminen tuntui hyvältä.

– Kuvaukset olivat todella ihanat. Oli hauskaa, kun tiesi, että on hyvä porukka ja hyvä meininki. Tietysti runkosarjassakin on, mutta tässä Tuhmis-tyylilajissa on aina jotain erityistä. Syntyy sellainen riparifiilis, Vartia kuvailee.

Kaksi ensimmäistä kautta ovat molemmat keränneet parin ensimmäisen viikon aikana yli miljoona katselukertaa. Nyt tarina saa jatkoa, kun Tuhmisten kolmas kausi Syntiset julkaistaan MTV Katsomossa torstaina 23.11. puolen yön aikaan.

Pihlajakadun tuhmat tädit 3 MTV Katsomossa 23.11.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot