Mainos
10

Salkkareiden päätösjaksot täynnä hurjia käänteitä – muistatko vielä nämä loppuhuipennukset?

Salkkareiden kevätkausi huipentuu tänäkin vuonna hurjaan käänteeseen. Muistatko vielä nämä traagiset päätösjaksot? 

Salattujen elämien kevään päätösjaksot ovat vuodesta toiseen sisältäneet suurta draamaa ja koukuttavia käänteitä.

Salkkareiden 18-vuotisjuhlavuosi päättyy tiistaina 13.6. nähtävän jakson myötä dramaattisin merkein. Muistatko vielä, miten edelliset kaudet ovat päättyneet? 

1. Sebastianin ja Mariannan salaisuus paljastui

Viime kevään viimeisessä jaksossa Sebastianin ja Mariannan salaisuus paljastui vihdoin kaikille. Parin välillä koko kevään ajan kytenyt salasuhde tuli ilmi koko Pihlajakadulle ja samalla myös Sergeille ja Monicalle.

Salasuhteen aikana Marianna tuli raskaaksi Sebastianille. Molemmat yrittivät jatkaa elämäänsä kumppaneidensa kanssa, mutta todelliset tunteet nousivat pintaan aina kun kaksikko tapasi toisensa. 

2. Murha majatalossa 

Toissa keväänä sarja kärjistyi murhaan majatalossa. Kristiinan ex-mies Heikki Pohjonen murhattiin raa'asti Majatalo Amandassa. Syksyllä alkaneissa murhatutkimuksissa selvisi, että murhan takana oli Seireeni-niminen palkkamurhaaja. Hänet oli palkannut Pihlajakadulle palannut Camilla.

3. Ammuskelua hyväntekeväisyysgaalassa 

Vuoden 2014 keväällä kausi päättyi puolestaan hurjaan ammuskeluun Katariinan hyväntekeväisyysgaalassa. Ammuskelussa menehtyi lopulta koomaan vaipunut Paula Sievinen. 

4. Lentokone syöksyi Siperiaan

Vuoden 2013 kevätkausi päättyi, kun Taalasmaa-Kuulan perhe syöksyi lentokoneella Siperiaan. 

5. Kentaurin räjähdys

Kaikkien aikojen puhuttavimpana päätösjaksona fanit muistavat varmasti Kentaurin surullisen kuuluisan räjähdyksen. Räjähdyksessä kuoli Juulia Autio ja useat Pihlajakadun asukkaat loukkaantuivat pahoin tuhoisessa onnettomuudessa. 

Nyt nähtäväksi jää, millainen tragedia vavisuttaa Pihlajakatua tämän kevään päätösjaksossa. Se on kuitenkin selvää, että kaikkien asukkaiden elämä ei tule jatkumaan tälläkään kertaa entisellään.

Salatut elämät joka arkipäivä kello 19.30 MTV3-kanavalla. Hurja päätösjakso nähdään tiistaina 13. kesäkuuta myös MTV Katsomossa

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot