Mainos
Mainos

Yllätyskäänne Salkkareissa! Hahmo joutui vankilaan – näyttelijä poistuu sarjasta

Salattujen elämien illan jaksossa poliisi Linda Eerikäinen joutui vankilaan. Lindaa näyttelevä Monika Lindeman siirtyi tuolloin äitiyslomalle.

Salkkareiden keskiviikko-illan jaksossa tapahtui jännittävä käänne, kun poliisina työskennellyt Linda joutuikin itse vankilaan. Linda paljasti järkyttyneille Aarolle ja Violalle ottaneensa vastaan lahjuksia ja joutuvansa sen vuoksi vankilaan.

Linda hyvästeli Aaron ja Violan haikein mielin, mutta lupasi Violalle palaavansa vielä tämän luo.

Linda syytti Karia ilmiantamisestaan, ja Kari käski tämän painua helvettiin. Aaro vieraili Lindan luona sellissä ja lupasi pitää Violasta hyvää huolta. Aaro lohdutti murtuvaa Violaa, samalla, kun Linda vietiin vankilaan.

Oikeassa elämässä Lindaa näyttelevä Monika Lindeman siirtyi jakson kuvaushetkellä äitiyslomalle.

Lindeman synnytti esikoispoikansa marraskuussa 2017.

Tänään nähtävän jakson kuvausajankohtana hän kertoi, että viimeisten kohtausten kuvaaminen tuntui hieman haikealta.

Hän myös kertoi tuolloin, että tulee ikävöimään kovasti työkavereitaan. Palaako Linda vielä Pihlajakadulle? Se jää nähtäväksi!

Yllä olevalla videolla on Lindan viimeinen kohtaus, jossa naista viedään vankilaan. 

Salatut elämät arkisin klo 19.30! Jaksot katsottavissa myös MTV Katsomossa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot