Mainos
Sinkkuelämää-kansi

Kuvat: Pride villitsee tähtiä myös maailmalla – kulkueita ja näyttäviä asuja

Viihdemaailman kirkkaimpiakin tähtiä osallistuu ympäri maailmaa vietettäville Pride-viikoille.

Kansainvälisten Pride-viikkojen alkusysäys tapahtui vuonna 1969, kun Yhdysvalloissa, Stonewallissa vähemmistöt kyllästyivät virkavallan heihin kohdistamaan ajojahtiin ja marssivat näyttävästi oikeuksiensa puolesta. Seksuaalista tasa-arvoa ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustava tapahtumaa on marssittu siis jo vuosikymmenien ajan, vuosi vuodelta näyttävämmin.

Pride-viikoilla järjestetään paljon erilaisia tapahtumia ja viikon kohokohta on useassa maassa paraati, jolle myös kansainvälisiä tähtiä osallistuu. Viihdetaiteilijoita on myös vuosittain nähty esiintymässä ja puhumassa Pride-viikon tapahtumissa.

Sinkkuelämää -sarjan Cynthia Nixon marssi New Yorkin pormestarin rinnalla New Yorkin Pride-kulkueessa viime lauantaina. Mukana oli hänen puolisonsa ja poikansa.

Madonna puolestaan liputti tasa-arvon puolesta omalla Instagram-tilillään.

–Tukekaa Pridea New Yorkissa ja Lontoossa. Rakkaus on rakkautta. Joka puolella maailmaa, laulaja kirjoitti kuvatekstiin lisäten läjäpäin sydänemojeita tekstin sekaan. 

Jennifer Lopez liputtaa myös sateenkaaren värien puolesta omalla Instagram-tilillään.

– Hyvää Pride-päivää, Lopez kirjoitti ja luetteli aihetunnisteissa muun muassa #rakkausonrakkautta, #olemmeyhtä #rakastaainajaaina

Game of Thrones -sarjassa Sansa Starkia esittävä Sophiet Turner ilmaisi myös tukensa vähemmistöille, joskin verrattain pelkistetyllä tavalla.


Suomessa Pride-kulkue kävellään lauantaina 2.7. Helsingissä. Pride-viikon tapahtumat tihentyvät viikon loppua kohti. Torstaina valittiin Mr. Gay Finland ja käynnistettiin kansainvälinen Eurogames-urheilutapahtuma.

Salattujen elämienTiia Elg ja Petteri Paavola istuivat Mr.Gay Finland -tuomaristossa.

– 🆘🆘🆘Me tuomarit 🔜 Mr. gay Finland 2016 xoxo #pride 🌈🌈🌈🌈🌈🌈 lisää snap!!!!, Elg hehkutti tuomaripestiään ja Pride-tunnelmaa.

Viime vuonnakin Priden kulkueen päätöspaikassa, Kaivopuistossa esiintynyt Krista Siegfrids pisti show'n pystyyn tänä vuonna jo Eurogames-tapahtuman avajaisissa.


– Tämä uskomaton poppoo esiintyi Eurogames Helsingin avajaisissa tänään. Haluan kiittää koko työryhmää hyvästä tiimityöskentelystä ja fantastisesta tunnelmasta, Siegfrids fiilisteli kuvatekstissään englanniksi.

Saara Aalto esiintyi niinikään viime vuoden Pride-kulkueen puistojuhlassa, ja myös hän nousi Eurogames-tapahtuman lavalle tänä vuonna.


– Oli niin ihanaa! Kiitos @eurogameshelsinki kun pyysitte mukaan, Aalto iloitsi. 

Christal Snow'lle tuli kiire ehtiä katsomaan Mr.Gay Finland -kilpailua. Matkalta mies ehti kuitenkin tehdä lyhyen videon, jossa kertoo syynsä viime tingassa paikalle menemiseen.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot