Mainos
Mainos
SSK_kansi

Tänään se selviää! Kuka näistä kolmesta finalistista on Suomen surkein kuski?

Suomen surkein kuski -ohjelman viides kausi tulee päätökseensä. Tänään nähtävässä jaksossa selviää, kuka Suomen surkein kuski. 

Suomen surkeimman kuskin viides kausi tulee päätökseensä. Kauden aikana on nähty vaaratilanteita, epäonnistumisia ja silloin tällöin myös onnistumisia. Kymmenestä kuskista jäljellä on enää kolme kilpailijaa, Marco, Sini ja Janne. Tänään nähtävässä jaksossa selviää, kuka heistä kruunataan Suomen surkeimmaksi kuskiksi.

Kuski: Janne Lahti (36) – lähihoitaja, Espoo
​​​​​​​Apukuski: Kirsi Lepistö (43) – lähihoitaja, Espoo

18-vuotiaana kortin saanut Janne ei ole juuri ajanut autokoulun päättymisen jälkeen, vaikka armeijassa olikin kuljetuskomppaniassa ja omaa sitä myötä  BC-ajokortin. Miehen ajokokemus perustuukin lähinnä  asuinvuosiin miehen edellisessä kotikaupungissa, Hämeenlinnassa.

Kuski: Sini Siekkinen (23) – opiskelija, Varkaus
Apukuski: Jenna Kräkin (20) – opiskelija, Varkaus

23-vuotias Varkaudesta kotoisin oleva Sini on saanut ajokortin vasta hiljattain. Sinin ajotaidoissa onkin läheisten mukaan vielä parantamisen varaa punaisiin valoihin pysähtymisestä aina kevyenliikenteen huomioimiseen.

Kuski: Marco Monthan (23) – merkonomi, Espoo
Apukuski: Sini Väisänen (19) – opiskelija, Porvoo

23-vuotias Marco ajaa nykyään vain uusimmilla autoilla, koska niiden hienot ominaisuudet hoitavat jopa parkkeerauksen hänen puolestaan. Marcon vanha Escort nimittäin sai kärsiä miehen ajotaitojen puutteesta lukuisten peltivaurioiden muodossa.

Suomen surkein kuski -finaalijakso MTV3-kanavalla kello 20!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme