Mainos
Mainos
ttk_992x400

Kirsi Alm-Siira jännittävän TTK-finaalin jälkeen: "Olisin toivonut Markolle voittoa"

Maikkarin uutisankkuri Kirsi Alm-Siira tuli tanssiparinsa Marko Keräsen kanssa toiseksi Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa. 

Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun kymmenes kausi tuli päätökseensä sunnuntaina 23.4. Finaalilähetyksessä Anna-Maija Tuokko ja hänen tanssiopettajansa Matti Puro kruunattiin tanssikisan voittajaksi. 

Kirsi Alm-Siira ja Marko Keränen jäivät noin prosenttiyksikön päähän voitosta. Alm-Siira oli kiitollinen jo siitä, että pääsi finaaliin asti. Tanssiparilleen Marko Keräselle hän olisi kuitenkin toivonut voittoa. 

– Tosi hyvät fiilikset ensinnäkin jo siitä, että pääsimme finaaliin asti. Se ei ollut mitenkään itsestään selvää. En osaa olla harmistunut, koska en olisi koskaan voinut kuvitella, että pääsen näin pitkällä. Olisin toivonut Markolle voittoa. Se tulee vielä, koska tuon parempaa opettajaa ei ole missään, Alm-Siira hehkuttaa. 

Hän on erityisen kiitollinen saamastaan palautteesta. Katsojat ovat eläneet mukana tanssiparin matkassa. 

– Olemme saaneet tuntemattomilta ihan superpalautetta. Kaikki ovat kannustaneet ja tsempanneet viikosta toiseen.

Marko Keränen oli finaalin jälkeen hieman pettynyt kakkossijaan, sillä hän on laittanut kaikkensa peliin koko kilpailun ajan.

– Tämä on ollut todella kova puristus. Nyt kun tämä loppuu, niin todennäköisesti seuraavana päivänä iskee flunssa, Keränen sanoo.

Kirsi Alm-Siira aikoo keskittyä tanssikisan päätyttyä lapsiinsa ja siihen, että on ajoissa töissä.  

– Luulen, että lopetan töistä myöhästymisen. Lisäksi tyttäreni ovat varmasti ihan kiitollisia, että tämä on loppuu. Eniten olen huolissani siitä, että minulle tulee Markoa ihan hirveä ikävä, koska olen tottunut, että olemme nähneet joka päivä. Menen todennäköisesti raapimaan hänen oveaan aamuisin, Alm-Siira nauraa. 

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot