Mainos
Mainos
viikingit_kansi

Peter Franzénin paljastukset kulissien takaa – näin suomalaistähti nappaa Hollywood-roolit

Suosikkinäyttelijä Peter Franzén on yksi harvoista suomalaisista, jotka ovat päässeet esiintymään Hollywood-tuotannoissa.

Peter Franzén vieraili MTV:n Kesäterassi-ohjelmassa kertomassa kansainvälisestä urastaan. 

Franzénia on viime vuodet työllistänyt kanadalais-irlantilainen jättisarja Viikingit, jossa hän näyttelee yhdessä kollegansa Jasper Pääkkösen kanssa. Lisäksi hänet on nähty muun muassa CSI: Miami -sarjassa sekä True Blood -ohjelmassa. 

Mies kertoo, että Viikingit-sarja on tuonut mukanaan sellaisen kiireen, ettei ole juurikaan ehtinyt uusiin casting-tilaisuuksiin. 

– Agentit ja edustajat ovat koittaneet saada koekuvauksia niihin rakoihin, kun minulla on lomaa, hän nauraa.

Nykyaika on tehnyt myös koekuvauksista aiempaa vaivattomampia ja ekologisempia. 

– Sitä tehdään aika paljon kotona ja lähetetään koenauhoja ympäriinsä. Se on todella vaivatonta siinä mielessä, ettei tarvitse matkustaa. Ja säästää se vähän luontoakin, kun ei tarvitse lentää koekuvauksiin Los Angelesiin, New Yorkiin tai Lontooseen, Franzén hymyilee.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme