Mainos
Mainos
x factor uk kansi

Kuvat: Muistatko vielä? Näin Saara Aalto nousi julkisuuteen

X Factor UK:n finaalissa sunnuntaina voitosta kisaava Saara Aalto on jo vuosia tähdännyt kohti unelmaansa.

X Factor UK:n voitosta viikonloppuna taisteleva Saara Aallon nimi on ohjelman edetessä noussut kaikkien huulille, niin suomalaisten kuin brittienkin.

Todellisuudessa Aalto on kuitenkin tehnyt töitä menestyksensä eteen jo vuosia. Hän on myös osallistunut useaan kilpailuun, joiden myötä hän on toivonut menestyksekkään uran aukeavan.

Vuonna 2007 Aalto osallistui Suomen ensimmäiseen Talent-kisaan, jossa hän esitti itse säveltämänsä ja sanoittamansa kappaleen Varpaisillaan.

Aalto selvisi kisassa kolmen parhaan joukkoon. Tuolloin voittajaksi selviytyi beatboxin taitaja Aleksi Vähäpassi.

Ohjelmaan osallistumisensa jälkeen Aalto näytteli Helsingin Kaupunginteatterin High School Musicalin ensimmäisessä ja toisessa osassa vuosina 2008 ja 2009.

Vuosina 2010 ja 2011 hänet nähtiin saman teatterin Wicked-musikaalissa Dorothyn roolissa.

Oman menestyksekkään musiikkiuran näkyvä tavoittelu jatkui muutaman vuoden kuluttua, kun Aalto osallistui Suomen euroviisukarsintaan tavoitteenaan päästä edustamaan Suomea euroviisuissa. Kyseisessä vuoden 2011 kisassa hän tuli toiseksi.

Taistelijaluonne ei kuitenkaan vielä luovuttanut ja seuraavana vuonna (2012) hänet nähtiin Voice of Finland -ohjelmassa, jossa hänen mentorinaan toimi Michael Monroe. Aalto eteni kilpailussa lupaavasti, mutta hän sijoittui lopulta toiseksi. 

Vuoden 2011 jälkeen Aalto on julkaissut neljä albumia.

Tänä vuonna Aalto tähtäsi taas euroviisuihin, sillä hän osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun helmikuussa kappaleella No Fear. Finaalissa hän sijoittui toiseksi.

Monille olikin varmasti yllätys, kun monen tappion jälkeen Aalto suuntasi vain suurempia unelmia kohti ja osallistui X Factor UK -kilpailuun syksyllä 2016.

Vielä suurempi ihmetyksen aihe on tainnut olla se, että Suomessa dramaattisuudestaan ja persoonallisesta tyylistään tunnettu Aalto ei joutunutkaan lähtemään kotiin livelähetysten alkutaipaleella, vaan isot lavashow't ja eeppistä rakkauspoppia esittävä Aalto on voittanut koko Iso-Britannian puolelleen. Tänä viikonloppuna Aalto taisteleekin taas kerran voitosta, mutta tällä kertaa X Factor UK -ohjelmassa.

Katsomo-video ei ole saatavilla


X Factor UK -livelähetys (finaali) su 11.12. klo 22 alkaen Subilla ja MTV Katsomossa

X Factor UK -tuloslähetys (finaali) su 11.12. klo 22 alkaen Subilla ja MTV Katsomossa 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme